Uutisen päiväys

13.12.2003← Takaisin

Manninen nousi mäkiosuudella voittoon

Hannu Manninen katkaisi Ronny Ackermannin valtakauden yhdistetyn maailmancupissa. Manninen nousi yhteislähtöyhdistetyn voittoon Predazzossa mäkiosuudella.

Itävallan Felix Gottwald sijoittui toiseksi 2,8 pistettä Manniselle hävinneenä. Gottwaldin maanmies Michael Gruber oli kolmas. Ackermann jäi neljänneksi.
Samppa Lajunen oli kuudes, Jouni Kaitainen 18:s, Jaakko Tallus 21:s ja Antti Kuisma 30:s.

Manninen jäi aamupäivällä käydyssä 10 kilometrin hiihdossa neljänneksi. Hiihto-osuuden nopein oli Saksan Sebastian Haseney. Gottwald oli toinen ja Lajunen kolmas. Talluksen ja Kuisman kilpailua häiritsi hiihto-osuuden ensimmäisellä kierroksella Saksan Marko Baacke, jonka toimista johtuen koko kolmikko kaatui. Kolarointi pudotti kolmikon häntäpäähän, josta nouseminen oli työlästä.

Predazzon K95-mäessä Manninen siirtyi kilpailun johtoon jo ensimmäisellä kierroksella, jolloin hän hyppäsi 98 metriä. Manninen onnistui mainiosti toisellakin kierroksella ja sinetöi voittonsa 95 metrin hypyllä.
- Hiihto-osuuden jälkeen ei ollut hirveän kova usko (voittoon). Loppujen lopuksi en kuitenkaan juurikaan ajatellut ennen mäkeä, mihin on mahdollisuuksia. Ensimmäinen hyppy oli tosi hyvä, toisessa ehkä vähän jännitti. Kaiken kaikkiaan erinomaiset suoritukset, Manninen myhäili.

Suomalaiset harjoittelevat Val di Fiemmessä vielä sunnuntaina ennen lähtöä kotimatkalle. Yhdistetyn maailmancup jatkuu Saksan Oberhofissa 30.12.