Uutisen päiväys

2.6.2004← Takaisin

Mäkihypyssä otetaan käyttöön painoindeksi

FIS:n kevätkokouksissa tehtiin mäkihypyn sääntöihin jälleen muutoksia. Hyppääjien paino punnitaan kilpailujen jälkeen suksien pituuden määräävän painoindeksin saamiseksi.

MÄKIHYPPY

Painoindeksi käyttöön

Mäkihypyssä otetaan käyttöön painoindeksi, jonka vaikuttaa hyppääjän suksien pituuteen. Näin hyppääjän suksien pituus määräytyy entiseen tapaan hyppääjän oman pituuden perusteella, kuitenkin niin, että huomioon otetaan myös indeksiluku BMI, joka muodostuu hyppääjän pituuden ja painon suhteesta. Tietyn raja-arvon alittavien hyppääjien sukset tulevat näin olemaan lyhyemmät kuin ne pituuden perusteella voisivat olla. Hyppääjien punnitus voi olla milloin tahansa kilpailusuorituksen jälkeen.

Painoindeksi otetaan käyttöön terveydellisistä syistä ja tasavertaisuuden vuoksi, jotta hyppääjän taito varmemmin ratkaisisi kilpailun. Suomen maajoukkueessa tällä hetkellä olevien hyppääjien osalta uusi sääntö ei aiheuta ongelmia.

Hyppyrimäkiin uusi luokittelu

Mäkihypyssä otetaan käyttöön hyppyrimäkien uudenlainen luokittelu. K-pistettä ei enää käytetä mäen koon määrittämiseen vaan käyttöön otetaan HS (hill size) –arvo, joka käytännössä on lähes sama kuin tähän asti kilpailuissa käytetty jurypiste. Tulevaisuudessa arvokisoissa, olympia- ja MM-kisoissa, käydään kaksi henkilökohtaista mäkikilpailua. Pienemmän mäen kilpailussa tulee HS-arvon olla vähintään 100 metriä. Suuremman mäen kilpailussa HS-arvon tulee olla 25 metriä suurempi kuin pienemmän mäen kilpailussa.

YHDISTETTY

Yhdistetyn joukkuekilpailussa arvostelua muutetaan niin, että hiihtoajassa yksi minuutti vastaa 60 pistettä mäessä kun joukkueessa on neljä kilpailijaa, ero on tähän asti ollut 40 pistettä. Kolmimiehisellä joukkueella yksi minuutti vastaa 45 pistettä.

Vuoden 2006 nuorten MM-kisojen yhdistetyn TD:ksi nimettiin Jarkko Laine ja samana vuonna pidettävien talviolympiakisojen yhdistetyn assistant TD:ksi Asko Aalto.