Uutisen päiväys

5.2.2011← Takaisin

Mäkihypyssä kaksoisvoitto ja yhdistetyssä kultaa nuorten PM-kisoissa

Kuusamon Erä-Veikkojen Miika Ylipulli voitti mäkihypyn kultaa nuorten PM-kisoissa Örnskölsvikissä lauantaina 5. helmikuuta. Suomen hienoa menestystä mäkikisassa täydensi hopealle hypännyt Puijon Hiihtoseuran Ilkka Herola. Yhdistetyn kisassa kullan nappasi upean hiihdon tehnyt Ounasvaaran Hiihtoseuran Jani Peltola.

Suomen mäkijoukkueen PM-kisojen valmentaja Lauri Hakola kehui kokonaisuutena Suomen joukkueen suorituksia ja Miika Ylipullin ylivoimaista voittoa.
- Olosuhteet olivat hankalat varsinkin ensimmäisellä kierroksella, mutta sovittiin että keskitytään siihen mihin voidaan itse vaikuttaa. Sanoisin että joukkue ylisuoritti verrattuna harjoituksiin. Miikalla on tehokas tekniikka ja hän oli omaa luokkaansa tänään, kuten ennakkoasetelmien mukaan oli odotettavissakin. Hänen takanaan käytiin hyvä ja jännittävä kilpailu, ja Ilkka Herola taisteli siitä hopealle, kehui Hakola kisan jälkeen.
Suomen mäkijoukkueen hyvää kilpailua HS 100-mäessä hypätyssä kisassa täydensi kaksoisvoiton lisäksi Juho Ojalan(Kuusamon Erä-Veikot) sijoittuminen kisan viidenneksi ja Aapo Lehtisen(Lahden Hiihtoseura) kahdeksas sija.
 
Yhdistetyn PM-kulta 2011 ripustetaan Ounasvaaran Hiihtoseuran Jani Peltolan kaulaan
Suomen yhdistetyn joukkuetta PM-kisoissa valmentava Jaakko Tallus kehui Peltolan ratkaisseen kisan erittäin fiksulla hiihdolla.
- Jani ei onnistunut tänään mäkiosuudella tekemään parasta mahdollista suoritustaan ja lähti hiihto-osuudelle seitsemäntenä, 56 sekuntia kärjen perässä. Jani hiihti erittäin hyvin ja fiksusti ja ratkaisi pelin pitkällä loppukirillä. Joukkueella oli tänään myös tosi hyvä suksi, kehui puolestaan Tallus.
Yhdistetyn joukkueen kokonaismenestys oli mäkijoukkueen tapaan hieno ja kansallisessa ryhmässä mukana olleet Suomen yhdistetyn urheilijat menestyivät hienosti. Yksi päivän onnistujia oli mäkiosuuden voittanut Kuusamon Erä-Veikkojen Ville Heikkinen.
- Ville voitti tänään mäkikisan ja pääsi puolen minuutin turvin keulassa liikkeelle, mutta joutui tänään antamaan periksi hiihdossa. Ville oli oikeastaan ainoa Suomen joukkueesta tänään, joka hyppäsi omalla tasollaan. Toisaalta kokonaistulos oli näin hieno, niin voi olla kyllä todella tyytyväinen koko joukkueeseen, jatkoi Tallus tyytyväisenä.

Nuorten PM-kisojen mäkiosuus hypättiin HS 100-mäessä ja hiihtomatkana 10 km.

Tuloskooste
Nuorten Pohjoismaiset mestaruuskilpailut 2011Örnsköldsvik SWE

5.2.2011 Mäkihyppy, HS
100
1. Miika Ylipulli 253.2
2. Ilkka Herola 213.5
3. Philip Sjoeen NOR 211.5
5. Juho Ojala 206.8
8. Aapo Lehtinen 171.5

5.2.2011 Yhdistetty, HS 100/10.0km
1. Jani Peltola 21.1,9
2. Han-Henrik PIho EST +1,1
3. Mads Waaler NOR +2,9
5. Ville Heikkinen +1.03,3
6. Arttu Ålander +2.04,9
8. Olli Salmela +2.06,3
9. Anselmi Ilola +2.16,7
11. Leevi Hyrkäs +2.45,8

 

Viralliset tulokset julkaistaan:
Linkki PM-kisajärjestäjien sivuille http://www2.idrottonline.se/HagglundsIoFK-Skidor/Vara-arrangemang/NordicJuniorSkiCompetition/NordicJuniorSkiCompetition2011/
 

 
Nuorten Pohjoismaiset mestaruuskilpailut 2011 kilpaillaan tänä viikonloppuna Ruotsin Örnsköldsvikissä 4.-6.2.2011. Lauantaina kilpailtiin henkilökohtaiset kilpailut, sunnuntaina ohjelmassa joukkuekisat.