Uutisen päiväys

17.2.2014← Takaisin

Mäkihyppy: Suomi kahdeksas olympialaisten joukkuemäessä - kulta Saksaan

  • Janne Ahonen. Kuva: Suomen Olympiakomitea

Suomen joukkue, Anssi Koivuranta, Jarkko Määttä, Olli Muotka ja Janne Ahonen, hyppäsi kahdeksanneksi mäkihyppy-kilpailut päättäneessä joukkuemäen kilpailussa Sotshissa.

Joukkueen avaaja Anssi Koivuranta hyppäsi molemmat hyppynsä hyvin.

”Tänään oli tuommosta perushyppäämistä, mitä täällä on ollut. Siinä mielessä olen tyytyväinen, että sain tasaiset vedot, toisella vielä vähän parannustakin.”

Kokonaisuudessaan kilpailut olivat hienoinen pettymys Koivurannalle.

”Nämä on semmoisia kisoja, vaikka tietää realistiset mahikset itselle… Niin, mä tiedän, että jos pystyn vetää kaksi hyvää hyppyä, niin voin olla top kolmosessa. Näissä kisoissa on kuitenkin ne mitalit, mitä jaetaan, ei paljon muuta.”

Jarkko Määttä onnistui ensimmäisellään ja iloitsi kisojen parhaan hypyn jälkeen. Toisella kierroksella hyppy ei kantanut aivan ensimmäisen malliin.

Olli Muotka, joukkueen kolmas hyppääjä, ei saanut hyppyihinsä rentoutta.

”Ei pystynyt tänään venymään, mikä tietysti harmittaa. Kisat kokonaisuudessaan meni silleen, miten ennen näitä kisoja maailmancupitkin menivät. Minimitavoite oli se, että olisin hypännyt kaikki kisat, eli päässyt myös toisille kierroksille.”

”Rentous tulee siitä, että kaikki palikat alkaa loksahtelemaan kohilleen. Mutta sitten, jos niitä joutuu ettimään harjoituksissakin ja on vähän epävarman oloinen, niin se on tosi vaikee paikka urheiljalle lähtee kaivamaan niitä esiin.”

Joukkueen ankkuri Janne Ahonen venytti viimeisellä hypyllään loistaviin mittoihin 132 metriin.

”Viimeinen hyppy taisi olla reissun paras hyppy. Sillä ei tällä reisulla kuitenkaan mitään voittanut, mutta parempi päättää kuitenkiin huonoon, kun tosi huonoon. Olihan se ihan hyvä hyppy, ei siinä mitään.”

”Kaulaan ei jäänyt muuta kuin akkreditointikortti. Sen puoleen ei ollut sitä, mitä olisi toivonut. Tosiasiat oli tiedossa, vaikka odottikin vähän ihmettä. Ehkä nää kisat meni niin, kun viime tipassa odottikin menevän.”

Joukkuemäen kultaa voitti Saksa pistein 1041,1. Hopealle hyppäsi Itävalta 1038,4 pisteellä ja pronssille Japani 1024.9 pisteellä.

Tulokset kokonaisuudessaan http://www.sochi2014.com/en/ski-jumping-men-s-team-final-round

Kuva: Suomen Olympiakomitea