Uutisen päiväys

2.2.2014← Takaisin

Mäkihyppy: Kykkäselle uran ensimmäinen palkintopallisija - Ahonen 20:s Willingenissä

    Mäkihyppääjä Julia Kykkäsen kunto jatkaa nousuaan mentäessä kohti Sotshin olympialaisia. Kykkänen ponnisti kolmanneksi viimeisessä maailmancupin osakilpailussa ennen olympiahyppyjä. Voiton vei Japanin Sara Takanashi ja toiseksi hyppäsi Itävallan Daniela Iraschko-Stolz.

    Kokonaisuudessaan Kykkäsen viikonloppu oli onnistunut.

    ”Viikonloppu oli kokonaisuudessaan hyvä. Tämän päivän hypyt olivat rentoja ja tottahan olen tyytyväinen. Toinen oli ajoitukseltaan ensimmäistä parempi, joskus tuo ponnistus tuppaa olemaan vähän myöhässä”, Kykkänen kertoi.

    Kykkänen on hyvä kilpailija ja pystyy useimmiten parantamaan toisella kierroksella. Maailmancupin kärkinaisille Takanashille ja Iraschko-Stolzille Kykkänen pystyy päivän pisteiden valossa pistämään kampoihin tulevissa kisoissa.

    ”Aika hyvinhän ne hyppää. Vaikea sanoa onnistuuko se. Kyllä kaikkien asioiden kuitenkin pitää olla kohdallaan.”

    Kykkänen lentää huomenna Suomeen ja tekee joitakin treenejä Lahdessa sekä selän huoltotoimenpiteitä fysioterapeutin kanssa. Mäkeen hän ei kuitenkaan mene, vaan seuraavat harjoitukset hypätään olympiamäissä.

    Maailmancupia johtaa edelleen ylivoimaisesti Takanashi 1220 pisteellä. Toisena on Carina Vogt, 761 pistettä. Kykkänen on sijalla 9. (272 pistettä).

    Tulokset kokonaisuudessaan http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33479/race=3841/index.html

    Maailmancupin tilanne http://data.fis-ski.com/pdf/2014/JP/3804/2014JP3804WC.pdf


    Ahonen petrasi eilisestä, radikaali muutos laskuasentoon

    Miesten viimeinen maailmancupin osakilpailu ennen olympiataukoa hypättiin Itävallan Willingenissä. Nelikko Janne Ahonen, Sami Heiskanen, Anssi Koivuranta ja Olli Muotka hyppäsivät kaikki karsinnasta kisaan, mutta itse kilpailussa onnistui vain Ahonen.

    Janne Ahonen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 25:s 130,5 meterisellä hypyllään. Toinen hyppy liiteli jo 141 metriin ja Ahonen nousi 20:nneksi lopputuloksissa.

    Eilisten huonojen hyppyjen jälkeen, Ahonen teki radikaaleja muutoksia.

    ”Aika erikoinen viikonloppu. Eilen mulla oli kyllä tosi surkeeta hyppäämistä, ja tulos oli mikä oli. Analyysin jälkeen teimme ison muutoksen laskuasentoon. Vähille jäi totuttelu muutokseen, mutta ensimmäisestä harjoitushypystä lähtien tiesin, että muutos oli parempaan päin. Hypyt paranivat hyppy hypyltä ja toisen kierroksen pitkä hyppy oli jo lähellä sitä oikeaa.”

    Ahonen ei ehdi uutta asentoa harjoitella ennen Sotshiin lähtöä: ensi yönä on paluu kotiin ja maanantai-iltana jo kohti Sotsia. Harjoitus- ja kilpailutauon jälkeen Ahonen on terve mies ja myöntää olevansa ensimmäistä kertaa kunnossa kilpailukaudella.

    ”Oma olotila on nyt semmoinen, ettei näin hyvältä ole tuntunut sitten syyskuun, vaikka luulinkin jo parantuneeni kisakauden aikana.”
     
    Willingenissä tänään hypänneistä muista suomalaisista Olli Muotka onnistui karsintakierroksella hyppäämään 145 metrin lennon, mutta itse kilpailussa hyppy ei onnistunut. Muotka oli 39:s, Heiskanen 47:s ja Koivuranta 50:s.

    Kilpailun voitti Puolan Kamil Stoch ennen Saksan Severin Freundia ja Slovenian Peter Prevciä.

    Tulokset kokonaisuudessaan http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33549/race=3887/index.html