Uutisen päiväys

19.2.2013← Takaisin

Maastohiihto mukaan maikkarin uuteen sarjaan

    MTV3-kanavalla alkaa kevättalvella Junioriliiga-ohjelma. Maastohiihto on mukana yhtenä kahdestatoista urheilulajista. Ohjelmaa kuvataan muun muassa Hopeasompa-kisoissa maaliskuun alussa.

    Junioriliiga on 12-osainen nuorisourheiluun keskittyvä makasiiniohjelma, jossa jokaisessa tunnin mittaisessa jaksossa sukelletaan syvemmin yhteen lajiin. Maastohiihto on yksi lajeista.
    – Teemme laadukasta urheiluohjelmaa niin kuin tekisimme sitä aikuisten lajeista. Meillä on oikeat studiot, insertteihin panostetaan ja jokaisessa jaksossa tutustutaan yhteen lajiin, ohjelman tuottaja Tomi Paajanen kertoo.

    Ohjelman laadun takaa löytyy Story of… Sport –tuotantoyhtiö. Junioriliigan maastohiihtoa käsittelevä ohjelma esitetään MTV3-kanavalla 6.päivä huhtikuuta tänä keväänä. Ohjelmaa kuvataan muun muassa Hopeasompa-kisoissa, josta tarkoituksena on liittää jokaisesta kisasta 7–8 minuutin parhaat palat –kooste tunnin mittaiseen lähetykseen.
    – Olen itsekin aivan innoissani, Paajanen hehkuttaa.

    Hopeasompa-kisat hiihdetään tänä vuonna Äänekoskella maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Paikalle odotetaan noin 900 hiihtäjää. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Eero Hakosen mukaan äänekoskelaiset ovat ottaneet kisat omakseen. Mukana on 250 toimitsijaa ja varasijoillakin parikymmentä odottamassa.
    – Mukaan on ilmoittautunut paljon ihmisiä myös maastohiihdon ulkopuolelta. Meillä järjestelyistä vastaa pitkään toiminut ydinporukka, jotka kyllä osaa hoitaa hommat, Hakonen kiittelee.

    Osittain kisojen aikaan nauhoitettavaan Junioriliiga-ohjelmaan järjestäjät suhtautuvat myönteisesti.
    – Sähköjen suhteenhan se vähän lisähommia teettää, mutta kyllä tämä huomio on hienoa. Ylimääräinen plussa muutenkin hienoon tapahtumaan. On hienoa, että nuorisohiihto saa näkyvyyttä.

    – Nyt on oivallettu, että menestys lähtee nuoriso- ja seuratyöstä, siellä tehdään se pohjatyö menestyksen eteen. On hienoa, että on oivallettu asia. Me tarvitsemme Suomessa lisää iloa tekemiseen. Tämä on hauskaa. Ei tämä niin vakavaa saa olla, vaikka asiat huolellisesti tehdäänkin, lisää iloa ja kansanjuhlaa elämään, Hakonen innostuu.

    Televisiotuotannon mahdollistavat Äänekosken kaupunki, St1, OneWay ja Suomen Maastohiihto ry.