Uutisen päiväys

30.7.2019← Takaisin

Maastohiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen on kuollut

Maastohiihtomaajoukkueessa pitkään hiihtänyt Nousiainen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen.

Maastohiihtäjä ja harmonikan soittaja Mona-Liisa Nousiainen (os. Malvalehto) menehtyi maanatai-iltana. Asia vahvistetaan hänen perhepiiristään. Nousiainen kuoli 36-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen.

Nousiainen tunnettiin etenkin maastohiihtäjänä, joka voitti urallaan kaksi maailmancupin osakilpailua, Liberecin sprintin vuonna 2013 ja Sotshin parisprintin Anne Kyllösen kanssa samana talvena. Hän hiihti uransa aikana maailmancupissa 17 kertaa 10 parhaan joukkoon. 

Ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa Nousiainen hiihti jo vuonna 2001 Kuopiossa ja 30 parhaan joukkoon hän sijoittui saman kauden aikana Tukholman sprintissä hiihtäen sijalle 14. vain 18-vuotiaana. Nuorten MM-kisoissa hän voitti kaksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta ja yhden pronssin. Viesteistä Nousiainen saavutti kullan ja hopean.

Aikuisten MM-kisoissa Nousiainen edusti neljästi sijoittuen sprintissä parhaimmillaan kahdesti seitsemänneksi, Oberstdorfissa 2005 sekä Val di Fiemmessä 2013. Sotshin olympialaisissa hän oli sprintin 29:s. Nousiainen saavutti kolme SM-mitalia, joista yksi oli kultainen.

Nousiainen kuului pitkään Suomen maastohiihtomaajoukkueeseen ja hän lopetti aktiiviuransa keväällä 2018.

Nousianen oli monilahjakkuus. Hän voitti niin Hopeisen kuin Kultaisen Harmonikka -kilpailun ja opiskeli harmonikan soittoa Sibelius Akatemiassa. Vuonna 2011 hän voitti myös Ylen Maestro-kapellimestarikilpailun.

Nousiainen oli naimisissa niin ikään maajoukkueessa hiihtäneen Ville Nousiaisen kanssa. Pariskunnalla on vuonna 2010 syntynyt tytär.

Nousiaisen lähiomaiset toivovat saavansa rauhaa suruaikaan.

Kirjoitus: Laura Arffman 
Kuva: Touho Häkkinen