Uutisen päiväys

12.1.2018← Takaisin

Nuorten Pohjoismaiden mestaruuksista kilpaillaan Vuokatissa tammikuun lopussa - Suomen joukkueet valittu

Tammikuun 26.-28. päivinä kilpaillaan nuorten alle 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruushiihdot Sotkamon Vuokatissa.

Kilpailut ovat hyvä jatkumo Suomessa järjestettäville Pohjoismaisten lajien arvokisoille. Viime vuoden Lahden MM-hiihtojen perään Vuokatissa järjestetään vuonna 2019 nuorten MM-kilpailut ja vuonna 2021 nuorten Euroopan olympiafestivaalit.

Joukkueet nuorten PM-kilpailuihin Vuokattiin on valittu alkukauden aikana kilpailtujen SM- ja tarkkailukilpailujen perusteella.

Maastohiihdon maajoukkueen valinta tehtiin Iisalmessa järjestettyjen nuorten SM-hiihtojen perusteella. Valinnoissa otettiin huomioon sekä 17- että 18-vuotiaiden sarjat. Poikkeuksena Miska Poikkimäki, jonka kohdalla valintaryhmän näkemyksen perusteella edustuspaikan toi Miskan aikaisempi menestys ja tämän vuoden erinomaiset suoritukset aikuisten sprinttikisoissa.

Yhdistetyn ja mäkihypyn joukkueen valintoihin vaikutti niin alkukauden menestys cup-kilpailuissa, nuorten SM-kilpailut vuoden vaihteessa Vuokatissa kuin myös Kuopiossa pidetty tarkkailukilpailu loppiaisviikonloppuna.

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kilpaillaan mäkihypyssä henkilökohtaiset kilpailut HS54 (tytöt) ja HS100 (pojat) mäissä sekä joukkuekilpailut. Yhdistetyssä kilpailuohjelmaan kuuluvat henkilökohtaiset kilpailut, joissa hiihtomatkat ovat 5/7,5 kilometriä sekä joukkuesprintit (HS54/HS100 ja 2 x 3km).

Maastohiihdon osalta pohjoismaiden mestaruushiihdoissa hiihdetään perjantaina 26.1. vapaan hiihtotavan sprintit, lauantaina 27.1. perinteisen hiihtotavan 5/10 kilometriä ja sunnuntaina 28.1. 3 x 3/5 kilometrin viestit.
 
Lisätietoja kilpailuista

Nuorten PM-kilpailut, Vuokatti 26.-28.1.2018
VuokattiSport, Ann-Mary Ähtävä, ann-mary.ahtava@vuokattisport.fi, +358 44 307 5759

HUOM!
Pohjoismaiden mestaruushiihdot ovat kaikille avoimet kilpailut, joten kilpailuihin pääsee osallistumaan myös muut hiihtäjät. Hiihtoliitto järjestää maastohiihdon U18-ryhmän leirin kisojen yhteydessä. Lisäksi PM-kisat ovat osa U18 Cupia.
Kilpailuihin voi ilmoittautua oman seuran kautta Kilmossa. Jos olet lisäksi kiinnostunut hiihtämään viestissä sunnuntaina 28.1. niin ilmoitathan halukkuutesi valmentaja Jussi Simulalle puh. 044 371 6364, jussi.simula(ät)vrua.fi. Ilmoita myös, jos haluat hiihtää omalla seuran porukalla tms. niin saamme koottua viestijoukkueet mahdollisimman monelle.

 


Joukkueet

Maastohiihto

Tytöt
Jemina Böök, Karihaaran Visa
Lotta Kurttila, Liperin Hiihtoseura
Jasmin Kähärä, Mikkelin Hiihtäjät
Sara Niittyviita, Kouvolan Hiihtoseura
Heidi Nikkinen, Kouvolan Hiihtoseura
Vilma Ryytty, Iisalmen Visa
 
Varalla
Hilda Kukonlehto, Valkeakosken Haka
Ida Haapala, Espoon Hiihtoseura

Pojat
Otto Invenius, Keravan Urheilijat
Petteri Koivisto, Kuhmo–Ski
Eero Mannila, Oulun Hiihtoseura
Wiljam Mattila, Keravan Urheilijat
Miska Poikkimäki, Sievin Sisu
Eero Iso-Tryykäri, Espoon Hiihtoseura
 
Varalla
Aapo Taipale, Vetelin Urheilijat
Tino Stenman, Ylöjärven Ryhti

Mäkihyppy

Tytöt
Pinja Koivisto, Alahärmän Kisa
Annamaija Oinas, Taivalkosken Kuohu
Alva Thors, Vörå If
Vilma Meis, Siilinjärven Ponnistus

Pojat
Mico Ahonen, Lahden Hiihtoseura
Arttu Pohjola, Lahden Hiihtoseura
Jonne Veteläinen, Kuusamon Erä-Veikot
Markus Virrantalo, Puijon Hiihtoseura

Yhdistetty

Tytöt
Pinja Koivisto, Alahärmän Kisa
Annamaija Oinas, Taivalkosken Kuohu
Alva Thors, Vörå If
Vilma Meis, Siilinjärven Ponnistus

Pojat
Perttu Reponen, Kiteen Urheilijat
Rasmus Ähtävä, Vuokatti Sportclub
Timi Heiskanen, Ounasvaaran Hiihtoseura
Arsi Tietäväinen, Kiteen Urheilijat

Kuva: Nuorten SM-hiihdot 2018, Iisalmi / Helena Karhu