Uutisen päiväys

3.3.2013← Takaisin

Lehtonen ja Heikkinen viidenkympin kisasta: "Uran paras"

Val di Fiemmen päätöspäivänä hiihdettiin kuninkuuslaji, miesten 50 kilometrin perinteisen kisa. Sekä parhaana suomalaisena maalilinjan 22:ntena ylittänyt Lari Lehtonen että 25:nneksi sijoittunut Matti Heikkinen hiihtivät raskaissa olosuhteissa uransa parhaan 50 kilometrin kisan.

- Olen tyytyväinen. Noin neljään kymppiin saakka pystyin tulemaan pääjoukon mukana, mutta sitten löytyi muilta vielä yksi vaihe enemmän kuin mulla. Uskon kuitenkin, että vuoden kun teen Sotshia silmällä pitäen töitä, niin pystyn hiihtämään kärkiporukan mukana, Lari Lehtonen kertoo.
Lehtonen jäi kisan voittaneesta Ruotsin Johan Olssonista reilu kaksi minuuttia. Kolme ja puoli minuuttia voittajasta jäänyt Matti Heikkinen sijoittui 25:nneksi.
- Se on raakaa realismia, että tuo oli minulle maksimisuoritus. Uran paras viidenkympin hiihto, mutta ei se täällä vielä riitä. Todella raskas keli ja selvästi rajuin latu, minkä olen hiihtänyt, Heikkinen kertoo ja jatkaa:
- Kestävyysurheilussa ei voi ottaa hirveitä harppauksia, mutta nyt on kuitenkin otettu askel oikeaan suuntaa. Taktisesti kaikki meni hyvin ja minulla oli selvästi liukkaammat sukset kuin muilla ryhmässä. Kaluston osalta oli tänään ajamisen iloa.

Suomen huoltoryhmälle satoi sunnuntain kisan jälkeen kehuja niin suksien kuin juotonkin onnistumisen suhteen myös muilta hiihtäjiltä.
- Huolto onnistui tänään erinomaisesti, ovat tehneet kovaa työtä heille siitä kiitos. Pieniä krampin alkuja oli matkalla, mutta sain aina sitä juomaa mitä halusin, Lehtonen kiitteli.
- Kun mikään ei toimi, niin ei mikään toimi. Paitsi sukset toimi, kiitokset huollolle, Sami Jauhojärvi veisteli.

Jauhojärvi sijoittui kisassa 30:nneksi. Hän kuvailee hiihtoaan viimeistä kierrosta lukuun ottamatta alusta saakka vaikeaksi.
- Toiseksi viimeisellä kierroksella meinasin tummua, mutta viimeisellä kierroksella oli tämän päivän parasta hiihtoa.
- Odotukset eivät olleet tänne tullessa korkealla, mutta onnistuin nekin alittamaan. Kokonaisuutena nämä kisat olivat minun osalta Val di Fiasko. Henkilökohtaiset matkat meni reilusti penkin alle. Viestissä oli sentään vähän lyöntiä ja se hiukan lämmittää, että sain siihen edes kohtuullisen hiihdon, Jauhojärvi laskeskeli.

Tero Similän eväät oli syöty viiden kierroksen jälkeen. Viimeisellä kierroksella miehen vauhti hiipui ja Similä sijoittui 35:nneki jääden kisan voittaneesta Olssonista liki seitsemän minuuttia.
- Raskas kisa oli. Viimeisellä kierroksella loppui energia. Ei tullut totaalista tyhjenemistä, mutta selvästi rupesi tankki tyhjenemään ja loppua kohti voimat hiipumaan. Sijoitukseen en ole tyytyväinen, mutta tähän on tyytyminen. Keskeyttäminen ei käynyt kertaakaan mielessä, maaliin tullaan vaikka pää kainalossa.

Lisää suomalaiskommentteja https://hiihtoliitto-fi.directo.fi/maastohiihto/uutiskirjeet_ja_tiedotteet/mediatiedotteet/miesten-kommentit-50km-perinteis/