Uutisen päiväys

27.2.2017← Takaisin

Lahdessa keskusteltiin hiihtäjien hengitystieoireista - lääkärit toivovat yhteistyötä

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö ja Hiihtoliitto kutsuivat koolle Lahden MM-kilpailujen välipäivänä maajoukkueiden lääkärit keskustelemaan hiihtäjien hengitystieoireista ja mahdollisuuksista edistää urheilijoiden terveyttä. Mukana oli myös Kansainvälisen Hiihtoliiton lääketieteellisen valiokunnan jäseniä ja antidopingtoimintaa koordinoiva jäsen.

Suomen Olympiakomitean ja maastohiihtomaajoukkueen vastuulääkäri Maarit Valtonen korosti tilaisuuden avauksessaan yhteistyön merkitystä urheilijoiden terveiden harjoituspäivien lisäämiseksi.

”Huippu-urheilussa kilpailemme monilla osa-alueilla, mutta urheilijan terveydellä meidän ei pidä kilpailla. Meidän tulee ymmärtää paremmin, miksi astma on maastohiihdossa niin yleinen, ja millä keinoin voimme oireiden kehittymistä ennaltaehkäistä. Tähän tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä lajin sisällä ja tiedeyhteisön kanssa.”

Keskustelun alustajina toimivat Norjan astmatyöryhmän jäsenet Karoliinisen Instituutin keuhkotautien professori ruotsalainen Kjell Larsson sekä Turun yliopiston liikuntalääketieteen erikoislääkäri Katja Mjösund

Hiihdossa hengitystiet rasittuvat erityisesti tiheän hengityksen sekä kuivan ja kylmän ilman seurauksena. Alustuksessa korostettiinkin urheilijoiden ohjausta hengitysteiden terveydestä huolehtimiseen. Pakkasrajoihin toivottiin kriittistä pohdintaa. Lääkäriryhmä kävi avointa keskustelua astmalääkkeiden ja vesihöyryn käytöstä hengitystieoireiden hoidossa.

”Lääkärit haluavat lisää tutkittua tietoa hiihtäjien hengitystieoireiden syistä ja erilaisten hoitomuotojen tehosta astman hoidossa. Tähän toivottiin apua myös kansainväliseltä lajiliitolta. Mahdollisuuksia tiedeyhteistyöhön kartoitetaan. Kaikki ymmärtävät, että urheilijan terveyden lisääminen on koko lajin etu.”, sanoo Maarit Valtonen. 

Parikymmentä osallistujaa koonnut tapaaminen on tarkoitus järjestää seuraavan kerran Rukan maailmancupin yhteydessä marraskuussa.

www.hiihtoliitto.fi

Videoita LUMISPORT TV (YouTube) 
Kommentteja ja lyhyitä haastatteluja Soundcloudissa 

Seuraa joukkueita some-kanavissa
#XCTEAMFIN Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #xcteamfin
#NCTEAMFINLAND
Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #ncteamfinland
#SJTEAMFINLAND Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä @Finnjumper #sjteamfinland, Ladies Ski Jumping Team Finland Facebookissa