Uutisen päiväys

23.1.2005← Takaisin

Kitzbuhel ei ollut suosiollinen Palanderille

Miesten alppisirkus sai jälleen tänään jatkoa, kun Itävallan Kitzbuhelissa laskettiin kauden seitsemäs pujottelu.

Suomen Kalle Palanderilla oli avaimet käsissään tehdäkseen alppihiihtohistoriaa voittamalla Kitzbuhelin kisa kolmannen kerran peräkkäin. Onnetar ei kuitenkaan ollut aivan suosiollinen ja hyvästä ensimmäisen kierroksen laskusta huolimatta Palander sijoittui lopputuloksissa sijalle 15.

Kisaan starttasi mukaan kolme suomalaista, kun Palanderin lisäksi Jukat Leino ja Rajala olivat myös mukana. Leinon kohtaloksi koitui ensimmäiseltä kierrokselta karsiutuminen, mutta kisaan numerolla 67 startannut kouvolalainen Jukka Rajala näytti osaamistaan ja todisti vauhtiaan ollen ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 13.

Palander oli ensimmäisen kierroksen jälkeen hienosti kolmantena 50 sadasosaa Mannfred Prangerin perässä. Siis hyvissä iskuasemissa.

- Ensimmäinen lasku tuli älyttömän hyvin lukuun ottamatta sitä horjahdusta. Siinä pysähtyi vauhti aivan täysin, Palander kuvaili ensimmäistä laskuaan.

Palanderin toinen lasku epäonnistui pahasti. Suorituksen myötä Palander siis putosi lopputuloksissa sijalle 15.

- Toisessa laskussa ei vaan ollut tarpeeksi draivia, Palander sanoi lyhyesti.

Jukka Rajala ei onnistunut toisessa laskussaan aivan ensimmäisen laskun veroisesti. Pienten vaikeuksien saattelemana Rajala laski kuitenkin maaliin ja maailmancupin pisteille sijoittuen sijalle 22.

Kisan voittoon laski Itävallan Manfred Pranger, joka näin otti uransa ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoiton. Itävaltalaisten päivän täydensi Mario Matt, joka sijoittui upean toisen laskunsa ansiosta toiseksi. Kolmanneksi nopeinta vauhtia tänään piti Kroatian Ivica Kostelic.

Kitzbuhelin pujottelun lopputulokset:

1.  Manfred Pranger      AUT 1:31.51
2.  Mario Matt           AUT   +0,12    
3.  Ivica Kostelic       CRO   +0,24    
4.  Rainer Schoenfelder  AUT   +0,33    
5.  Thomas Grandi        CAN   +0,65    
6.  Manfred Moelgg       ITA   +0,91    
7.  Pierrick Bourgeat    FRA   +0,99    
8.  Benjamin Raich       AUT   +1,07    
9.  Markus Larsson       SWE   +1,11    
10. Alois Vogl           GER   +1,15    

..

15. Kalle Palander             +1,52    
22. Jukka Rajala               +2,47