Uutisen päiväys

23.2.2013← Takaisin

Kari Varikselle seitsemäs voitto Finlandiassa

Finlandia-hiihdon perinteisen 50 kilometrin voittajaksi saatiin tuttu mies, kun Kari Varis otti jo seitsemännen ykköstilansa. Voitoista neljä on tullut vapaalla, kolme perinteisellä hiihtotavalla. Lauantaina Varis päihitti loppukiritaistossa Lasse Paakkosen. Paakkonen oli vielä stadionille tultaessa ykkösenä, mutta Varis pusersi loppusuoralla hänestä edelle. Alexander Artemyev oli kärkikaksikon tuntumassa kolmas.

”Aika rauhallinen olin loppuun tultaessa. Tiesin, ettei laskuun kannata ensimmäisenä lähteä. Huomasin, että suksi on hyvä. Taktiikka piti hyvin. Lasse on hyvä loppukirissä, mutta on se tullut voitettuakin sprintissä. Hyvä kamppailu oli. Varsinaista taktiikkaa minulla ei ollut, kympin kohdalla hajotin porukan, ja meitä jäi minä, Lasse ja Alexander Artemyev. Sitten sanoin pojille, että vedetään vuorovedolla tasaisesti. Ei ollut mikään hirmu kova matkavauhti, mutta teimme yhdessä töitä, joten muut eivät saaneet kiinni. Heti sen jälkeen oli mielessä, että lopussa vasta ratkaistaan”, Varis sanoi täydellisesti sujuneesta kilpailusta.

Ensimmäisen Finlandiansa hiihtänyt Lasse Paakkosta niukasti toiseksi jääminen kismitti.

”Ottaa aika rajusti päähän! Tein pienen taktisen virheen lähtiessäni viimeiseen laskuun ensimmäisenä, ja Kari pääsi peesissä paremmilla vauhdeilla loppusuoralle. Matkanteko tuntui mukavan kevyeltä, ja suksi oli muuten hyvä, mutta lopussa luisto hyytyi vähän. Suksesta ei kuitenkaan voitto jäänyt kiinni", Paakkonen sanoi.

Naisten kilpailun voitti Heli Heiskanen. Toiseksi sijoittunut Satu Sikanen hävisi 50 sekuntia.

”Pikkuisen oli herkkä suksi, mutta se oli ihan hyvä, suksi oli sitten liukas. Tiesin, että tytöt tulevat kovaa takaa, en helpolla päässyt. Voittoa lähdin tavoittelemaan, fiiliksen mukaan oli tarkoitus hiihtää. Yllättävän helpolta tuntui. Vapaa on itse asiassa pitkillä matkoilla parempi, normaalimatkoilla molemmat menevät”, pitkien matkojen SM-sarjan ykkössijaa puolustava Heiskanen.

Sunnuntaina Finlandiassa hiihdetään vapaalla.

Lisätietoja ja tulokset: www.finlandiahiihto.fi