Uutisen päiväys

15.11.2012← Takaisin

Kansainväliset huiput haastavat maajoukkuehiihtäjät FIS Tykkikisoissa

Tulevana viikonloppuna Suomen maastohiihdon maajoukkue kisailee FIS Tykkikisoissa Oloksella. Odotettavissa on kauden ensimmäinen kansainvälisen tason kisa. Ilmoittautuneita on yli 700, joukossa useita kansainvälisiä huippuja.

 

 

Maajoukkuehiihtäjät ottavat viikonloppuna ensimmäistä tuntumaa kansainvälisiin kilpakumppaneihinsa. Maajoukkue on kisakunnossa, myös viime viikonloppuna Suomen Cupin Rovaniemen osakilpailun väliin jättänyt Matti Heikkinen kilpailee Oloksella.

– ­Hiihtäjät ovat hyvässä kunnossa. Pientä nuhanpoikasta on muutamilla urheilijoilla viime viikonloppuna ja alkuviikosta ollut, mutta ei mitään hälyttävää. Kaikki ovat kisakunnossa, Suomen maastohiihtomaajoukkueen päävalmentaja Magnar Dalen iloitsee.

– Olosuhteet Oloksella on erinomaiset. Viikonlopuksi on luvattu loistavaa hiihtosäätä, pientä pakkasta ja ainakin osittain auringonpaistetta, päävalmentaja kertoo.

 

 

Suomalaishiihtäjille FIS Tykkikisa on näyttökisa seuraavan viikonlopun maailmancup-osakilpailuun. Joukkue Jällivaaran maailmancupiin julkaistaan maanantaina. Magnar Dalenin mielestä maajoukkueen tilanne kokonaisuutena näyttää todella hyvältä.

–Olemme paremmin valmistautuneita heti alkukaudesta kuin viime vuonna. Silloin olimme hiukan aikataulusta myöhässä. Siinä valossa odotan urheilijoilta parempia tuloksia viime vuoteen verrattuna, päävalmentaja kertoo.

– ­Oloksen Tykkikisa on kauden ensimmäinen tason mittaus, sillä kisoihin osallistuu myös kansainvälisiä huippuhiihtäjiä kuten Justyna Kowalczyk.

 

 

 

Latu kyllä kestää

 

 

Kaikkiaan Oloksen kisaviikonloppuun on ilmoittautunut yli 700 hiihtäjää: 276 naista sekä 429 miestä.

Perjantaina ohjelmassa on perinteisen sprintit, lauantaina hiihdetään naisten 5km ja miesten 10km kisa perinteisellä hiihtotavalla ja sunnuntaina startataan vapaan 10 ja 15 kilometrin kisoihin.

Suuri osallistujamäärä ei kisajärjestäjiä huolestuta.

­– Latu kyllä pysyy kovana. Vaikka nytkin on nollakeli, niin sää on kirkas, kilpailunjohtaja Juha Niemelä kertoo.

Luontoäiti on hemmotellut tänä vuonna pohjoisen kisajärjestäjiä. Talvi on alkanut ajoissa ja poikkeuksellisen runsaslumisena.

­– Lunta on paljon ja järjestäjät ovat tehneet todella hyvät ladut, päävalmentaja Dalenkin kiittelee.

 

Normaalimatkan kisat hiihdetään 5km lenkkiä, joka noudattelee osittain vanhaa maailmancup-latua.

– ­Se on hyvin vaativa latu, jossa on paljon nousuja, mutta se on kuitenkin hyvin hiihdettävissä. Sen verran rankka se on, että varmasti erottelee jyvät akanoista, kilpailunjohtaja Niemelä kertoo.

Myös maalisuora on loppunousun päässä.

– ­Kilpailijoita on paljon, joten tunnelma on varmasti hyvä, mutta toivotaan, että paikalle tulee runsaasti kisayleisöä. Perjantain sprinttikisa on todella hyvin seurattavissa ja siinäkin on ihan reilusti korkeuseroja, Niemelä kertoo.