Uutisen päiväys

22.9.2014← Takaisin

Julia Kykkänen pettyi avauskilpailuunsa - "Turha kitistä olosuhteista"

    Julia Kykkänen sijoittui 11:ksi kauden avauskilpailussaan Kazakstanin Almatyssä. Vaihtelevan tuulen värittämä kilpailu alkoi Kykkäseltä hyvin 91 metrin avaushypyllä, mutta toisen kierroksen 83-metrinen pudotti sijoituksen kärkikymmenikön ulkopuolelle. Tulos ei tyydyttänyt urheilijaa. Koekierros antoi odottaa parempaa: siinä Kykkänen sijoittui toiseksi.

    - Olosuhteet eivät olleet kaikille ihan reilut, mutta turha niistä on kitistä tuuliolosuhteista, jollain tavalla ne vaikuttivat kuitenkin kaikkiin, hyppääjä kommentoi kilpailun jälkeen.

    Teknisesti Kykkänen oli hyppyihinsä tyytyväinen.

    - Aika samanlaisia vetoja kuin harjoituksissa. Hypyissä on tietenkin aina hiomista, mutta sillä meiningillä vedettiin mitä on harjoiteltukin.

    Kilpailun voitti ennakkosuosikki, lajia pitkään hallinnut Japanin Sara Takanashi.

    - Kyllä muutkin tytöt hyppäsivät hyvin.

    Valmentajaisä Kimmo Kykkänen oli kilpailun jälkeen puheliaampi, mutta ei tytärtään iloisempi.

    - Ei tässä voi nyt riemusta kiljua. Vuosi sitten tilanne oli eri, kun tulimme tänne vähemmällä treenillä ja sijoitus oli sama yhdestoista. Tänä vuonna tavoitteet ovat korkeammalla, kärkikymmenikön ulkopuolelle jääminen harmittaa.

    Tuuliolosuhteet pistivät myös valmentajan mietteliääksi.

    - Aika erikoinen keli. Tuuli saattoi vaihdella mäenkin matkalla melkoisesti. Kummulla saattoi olla kova vastainen ja kummun jälkeen ei enää tuulta lainkaan. Turha siitä on kuitenkaan valittaa: nyt kävi näin, ja hyvä tuuri osuu kohdalle sitten jokin toinen kerta.

    Teknisesti valmentaja oli hyppyihin tyytyväinen.

    - Huomenna tavoite on tietenkin parantaa tästä päivästä. Jos olosuhteet osuvat kohdalleen, sijoitus on varmuudella parempi.

    Ennuste lupaa huomiseksi Almatyyn parempaa säätä. Odotettavissa olisi tuulen puolesta nollakeli.

    - Tavoitteena on hypätä huomenna kaksi hyvää ja rentoa hyppyä, sanoo Julia Kykkänen.