Uutisen päiväys

27.3.2004← Takaisin

Janne Ahonen normaalimäen Suomen mestari Ounasvaaralla

Kauden paras mäkimies, Lahden Hiihtoseuran Janne Ahonen, ei enää antanut kotimaisten kilpakumppanien yllättää itseään vaan otti paikkansa kärjessä Ounasvaaran illassa ratkaistussa normaalimäen SM-kilpailussa. Suurmäen mestaruuden voittanut Puijon Hiihtoseuran Janne Happonen sijoittui nyt toiseksi ja LHS:n Akseli Kokkonen kolmanneksi.

Koko kärkikolmikko oli sama kuin viikko sitten pidetyissä suurmäen SM-kisoissa Kuopiossa, vain järjestys oli toinen.

Janne Happonen johti kilpailua puolella pisteellä ennen Ahosta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Toisellaan Ahonen latasi päivän pisimmän hypyn 98,5 metriä ja keräsi yhä sakeammaksi käyneessä lumisateessa myös komeat tyylipisteet. Janne Happonen jäi hypyn pituudessa metrin, mikä tiesi puijolaiselle 4,5 pisteen häviötä ja SM-hopeaa. Akseli Kokkonen oli kolmantena jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja piti paikkansa loppuun asti. Kilpailun neljäs oli PHS:n Matti Hautamäki, viides tämän velipoika Jussi Hautamäki ja kuudentena Lahden Hiihtoseuran Veli-Matti Lindström.

Tulokset: www.ounasvaara.net/smkisat/