Uutisen päiväys

9.6.2010← Takaisin

Jaakko Tallus jättää yhdistetyn kisa-areenat

Yhdistetyn maajoukkueessa pitkän ja hienon uran tehnyt Jaakko Tallus on päättänyt lopettaa kilpailemisen.

29-vuotiaan Talluksen uran huippuhetkiin kuuluu Salt Lake Cityn Olympialaisten 2002 henkilökohtainen hopea mitali ja joukkuekulta sekä Sapporon 2007 MM-kilpailuissa voitettu joukkuekulta. Tallus kilpaili yhdistetyn maailmancupissa kaudesta 1998-99 alkaen.

Jaakko Tallus toteaa päätökseen vaikuttaneen useat asiat.
- Suurin tekijä päätökseni takana on, että motivaatio ei enää riitä ammattimaiseen valmentautumiseen vaativaan tasoon. Kilpailullisesti ei viime vuosina mennyt tavoitteiden mukaan joita olin itselleni asettanut. Toki tähän vaikuttaa monet muut syyt, yhtenä hienona asiana niistä on syksyllä odotettava perheen lisäys, kertoo Tallus päätöksen taustoista.

Tallus saa pian liikunnanohjaajan tutkinnon valmiiksi ja suunnittelee jatkavansa siis urheilun parissa työurallaan.
- Liikunnan ohjaajan tutkinnon myötä toivon löytäväni työtä liikunnan parissa ja lajivalmennuksessa, kertoo Tallus tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Tiedustelut: Jaakko Tallus m. 044-5367697

Jaakko Talluksen saavutukset
http://www.hiihtoliitto.fi/makihyppy-yhdistetty/urheilijatiedot/yhdistetyn_urheilijat/urheilijat_a-o/#