Uutisen päiväys

12.1.2018← Takaisin

Itävallan Flaschberger vei voiton Rukan Continental Cupissa – neljä suomalaista pisteille

Rukalla käytiin tänään perjantaina viikonlopun ensimmäinen yhdistetyn Continental Cup kilpailuista. Voiton vei tänään Itävallan Bernhard Flaschberger ennen Japanin Denda Hidefumia ja maanmiestään Thomas Joebstlia.

Itävalta oli kilpailussa joukkueena erittäin vahvana, kun neljä urheilijaa sijoittui kuuden parhaan joukkoon. Paras suomalainen oli sijalle 21 maaliin hiihtänyt Otto Niittykoski. Kilpailussa otettiin käyttöön torstain varakilpailun tulokset vaikeiden tuuliolosuhteiden takia.

- Varakisan hyppy oli kyllä erittäin hyvä. Siinä mielessä oli onni omalla kohdalla, että kisa peruuntui. Vaikkakin, nyt hyppyyn on löytynyt hyvä luotto, että voi tehdä samanlaisia suorituksia. Hiihtoon oli hyvä lähteä noin korkealta sijalta, mutta muuten hiihto-osuudesta ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Kisa summattuna, mäki kulki, mutta hiihto ei. Ensimmäiset pisteet tuli niin täytyy siitä olla tyytyväinen, kommentoi Niittykoski.

Niittykosken lisäksi suomalaisista Continental Cupin pisteille pääsivät Wille Karhumaa (26.), Atte Kettunen (28.) ja Jussi Salo (30.)

- Keli oli tosi nihkeä ja tarvittiin voimaa ja kestävyyttä. Nuorella joukkueella ehjä kisa silti ja huomenna massastartti pitkästä aikaa, odotamme sitä innolla, kommentoi valmentaja Antti Kuisma.

Continental Cup jatkuu Rukalla huomenna lauantaina yhteislähdöllä, joka on viimeksi ollut käytössä vuonna 2009 Liberecin maailmancupissa. Päivä aloitetaan 10 kilometrin yhteislähdöllä kello 09:00 ja mäkikierros käydään sen jälkeen kello 12:00.

Tulokset kokonaisuudessaan
Continental Cupin tilanne

Kuva: Corinna Heitmüller