Uutisen päiväys

22.2.2017← Takaisin

Team Finland Road to Lahti -matka huipentuu MM-kisoissa

Lähes 100 henkilön muodostama suomalaisyhteisö on avaamassa urakkaansa Lahden MM-maisemissa. Suomen joukkueen Road to Lahti -tavoite huipentuu helmi-maaliskuun taitteessa urheilijoiden, Hiihtoliiton, kisaorganisaation ja Suomen Olympiakomitean muodostamaan yhteiseen loppukiriin.

Suomen joukkueenjohtaja Olli-Pekka Kärkkäisen mukaan yksi iso perhe, Team Finland on yhtenäinen, erikokoisista joukkueista ja laajasta ikäjakaumasta huolimatta.

"Halutaan olla yhtenäinen, vaikka kaksi kolmasosaa joukkueesta on maastohiihtoa. Pyritään kuitenkin siihen, että koettaisiin olevamme yhtenäinen ja taisteleva Suomen joukkue", Kärkkäinen alleviivaa.

Kärkkäinen haluaa, että asioita jaetaan eri lajien välillä ja tilanteita käydään yhteisesti läpi niin lajien kuin koko joukkueenkin sisällä. Kärkkäisen mukaan juuri tämä muovaa joukkueesta yhtä.

"Joukkueessa on harvinaisen kokeneita urhelijoita ja toisaalta ensikertalaisia. Tämä on hektistä, mutta joukkuetta on kannustettu siihen, että pienillä eleillä, teoilla ja sanoilla meillä konkarikaarti näyttää mallia ensikertalaislle. 16 vuotta sitten mukana olleet (Janne) Ahonen, (Aino-Kaisa) Saarinen, (Sami) Jauhojärvi ja (Hannu) Manninen ovat meidän nuorille roolimalleja ja esikuvia. On hienoa, että samassa joukkueessa on uransa eri vaiheessa olevia urheiljoita."

"Road to Lahti -tavoitteessa joukkue on yhtenäinen, menestyvä suomalainen joukkue. Hyödynnetään osaamisen jakamista ja autetaan samalla kaveria mahdollisimman paljon", Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala puolestaan alleviivasi, ja viittasi niin eri urheilulajien kuin MM-kisaorganisaation ja Hiihtoliiton henkilökunnan tiiviiseen yhteistyöhön. 

Yhteistyötä lajien välillä on tehty niin suksihuollon kuin nyt viimeisimpänä mäkihypyn osaamisessa ja mäkipukujen tuotannossakin. Muun muassa Janne Ahonen on kehittänyt ja ommellut mäkipukuja mäki- ja yhdistetyn joukkueille useita kymmeniä kauden aikana.

MM-karkelot avataan keskiviikkona virallisilla avajaisilla. Todenteolla kisat alkavat maastohiihdon sprinteillä torstaina sekä naisten mäkihypyn karsinnalla. Maastohiihdossa ja yhdistetyssä suomalaiset ovat kuluvalla maailmancupin kaudella saaneet palkintokorokepaikkoja.

Joukkueet ovat asettaneet tavoitteensa itsenäisesti. Mitalitavoitteita on, mutta määrällisesti niitä ei ole linjattu. Maastohiihdossa ladulla on jokaisena päivänä yksi tai useampi mitalikandidaatti.

"Jokaisena päivänä on urheilija tai urheilijoita, jotka realistisesti tavoittelevat mitaleita", maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi.

Yhdistetyssä mitali oli vielä keväällä unelma, joka realisoitui tavoitteeksi erinomaisen alkukauden aikana. 

"Jokaisessa kisassa on yllätysmahdollisuus, jos kaikki menee nappiin", yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen puolestaan linjasi.

Mäkihypyssä suomalaiset ovat haastajan asemassa, vaikka Julia Kykkänen hyppäsikin naisten maailmancupissa PyeongChangin MM-kenraaleissa upeasti kahdeksanneksi ja seitsemänneksi.

"Pystyy pitämään saman tason kun harjoituksissa. Sen enempää ei voi vaatia", naisten päävalmentaja Kimmo Kykkänen huomauttaa.

Miehissä valmentajakautensa keväällä aloittanut päävalmentaja Andreas Mitter on joukkueensa kanssa oikealla tiellä, vaikka koti-MM-kisat tulevatkin eteen hieman liian nopeasti.

"Joukkuekisassa tavoite on toiselle kierrokselle, top-6 olisi loistava. Henkilökohtaisissa tavoitteena on saada niin monta urheilijaa jatkoon ja top-20:een kuin mahdollista", miesten Mitter valotti.

Jutun kuva lokakuun 2016 Road to Lahti -show'sta. (Jesse Väänänen)