Uutisen päiväys

27.11.2015← Takaisin

Ilkka Herola tavoittelee unelmasuoritusta - "Viime vuodet olleet tasapaksua"

​Suomalaisten suurin toivo yhdistetyssä alkavalla kaudella on Ilkka Herola. Viime talvena maailmancupissa 14:nneksi päätynyt Puijon Hiihtoseuran edustaja hakee tasapaksujen vuosien jälkeen aivan nappisuorituksia.

- Viime vuodet ovat olleet tasapaksua. Olisi mukava jos tulisi ihan unelmasuorituksia, eli onnistuisi mäessä ja hiihdossa samana päivänä, Herola jutteli torstain pressitilaisuudessa.

Herola on väläytellyt osaamistaan jo tänä vuonna, sillä esimerkiksi Falun kevättalven MM-hiihdoissa hän sivakoi Jim Härtullin kanssa parisprintissä sensaatiomaisesti neljänneksi, ja suurmäen henkilökohtaisessa kilpailussa 16:nneksi.

Kyseinen kaksikko muodostaa Suomen maajoukkuemiehistön Rukalla. Kansallisessa ryhmässä urakoivat Matti Herola, Mikke Leinonen, Leevi Mutru ja Jussi Salo.

- Hyvin pitkälti harjoittelu on ollut samaa kaavaa, mutta nyt ollaan panostettu aika paljon enemmän mäkeen, Mikke Leinonen kertoi harjoituskuvioistaan.

- Hyppy on mennyt eteenpäin koko kesän ja virheitä on saatu pois. Ensilumilla Rovaniemellä hyppy oli hyvä, mutta nyt on ollut pikkasen vielä vaihtelua.

Myös Lempäälästä lähtöisin oleva Salo on varsin tyytyväisen oloinen omaan tekemiseen harjoitussesongilla.

- En valittamaankaan lähde, paremmassa kunnossa pitäisi olla kuin viime vuonna.

Kauden alla energiatason voisi kuvitella olevan normaalia pienempi suuren harjoitusmäärän takia. Etenkin hiihtoaan eteenpäin saanut Salo on kuitenkin löytänyt harjoitteluun ja väsymyksen välttämiseen kultaisen keskitien.

- Ihan hyvältä tuntuu, ei ole väsymyksen merkkejä. Olen koittanut ottaa ne ajat rennosti, mitkä on mahdollista.

- Hiihtoladulla olen saanut muutaman startin, ja ne ovat olleet aina parempia ja parempia, Tampereen Pyrinnön edustaja jutteli.

Suomalaiset lähtevät lauantaina alkaviin kisoihin selkeillä tavoittella. Mikke Leinonen toivoo taistelevansa pisteistä, ja mahdollisesti paikasta 20 joukkoon. Jussi Salo puolestaan olisi tyytyväineen hyvään, omatasoiseen suoritukseen.

Yhdistetyn maailmancup pyörähtää vauhtiin Rukalla viikonloppuna. HS142-mäestä hypättävä varakilpailu on tarkoitus olla ohjelmassa perjantaina, virallinen mäkikisa sen sijaan loikataan lauantaiaamuna.

Jussi Salon haastattelu
Mikke Leinosen haastattelu

Aikataulut: www.rukanordic.com