Uutisen päiväys

26.1.2013← Takaisin

Heikkinen ylivoimaiseen mestaruuteen vapaan 15 kilometrin kisassa

Matti Heikkinen voitti miesten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan Suomen mestaruuden Jämijärvellä. Vantaan Hiihtoseuraa edustava Heikkinen oli SM-laduilla ylivoimainen, sillä toiseksi hiihtänyt Ylivieskan Kuulan Tero Similä jäi mestarista 37 sekuntia. Kolmanneksi hiihti Kouvolan hiihtoseuran Kari Varis.

- Kymmenen vuotta tätä on saalistettu ja välillä aika heikolla menestyksellä. Kyllä Suomen mestaruuskin hyvältä maistuu, Matti Heikkinen kommentoi.
Kyseessä oli Heikkisen ensimmäinen henkilökohtainen SM-kulta. Lauantaina hiihtoaan Heikkinen kuvaili hiukan nuutuneeksi.
- Lähdin hiihtämään rennosti mutta reippaasti. En usko, että olisin tulossa kipeäksi. Välillä pitää olla vähän uupunutkin olo, muuten ei koskaan tule sitä terävyyttäkään.
Jämijärven kisalatua Heikkinen kuvaili mahtavaksi ja nousuja hyvin hiihdettäviksi. Heikkinen ei hiihdä sunnuntain perinteisen 10 km kisaa.

Hopeaa napannut Ylivieskan Kuulan Tero Similä on toiveikas MM-kisapaikan suhteen.
- Minun osalta näytöt tältä kaudelta jäivät nyt tähän päivään. Minulla oli tärkeä onnistua tänä päivänä ja olen suoritukseeni tyytyväinen. Ei valinnat mitenkään selviä ole, Similä kertoo.
Ammattivalmentajaksi Rovaniemellä opiskeleva Similä pitää opintojaan arvokkaana lisänä, koska siinä joutuu miettimään myös omia tekemisiään urheilijana.
- Lisäksi se on arvokasta ja antoisaa kanssakäyntiä, kun opiskelijoina on muidenkin lajien edustajia.

Kolmannelle palkintopallille nousi Kouvolan Hiihtoseuran Kari Varis.
- Mitaliin olen tyytyväinen, mutta suoritus ei ollut tänään häävi. Kyllä reissut ja kilpaileminen tuntuvat jaloissa, Varis kommentoi.
Mahdollista kutsua MM-kisoihin Varis kommentoi seuraavasti:
- En oleta mitään. Kutsu tulee jos on tullakseen. Ihan kaikki eivät lähteneet tänään viivalle, jotka sitä paikkaa MM-kisoihin haluavat. Varmaan jos vauhti riittää, niin joukkueeseen valitaan.

Tulokset: www.jamism.fi/tulokset


Miehet 15 km (v)
1)Matti Heikkinen Vantaan Hiihtoseura 39:06.5
2)Tero Similä Ylivieskan Kuula +37.0
3)Kari Varis Kouvolan Hiihtoseura +1:11.9
4)Anssi Pentsinen Jämsänkosken Ilves +1:48.9
5)Sami Jauhojärvi Vuokatti Ski Team Kainuu +2:08.3
6)Markus Pörsti Kiteen Urheilijat +2:17.8