Uutisen päiväys

29.1.2010← Takaisin

Hannu Manninen kamppailee sittenkin kolmesta mitalista

    Hannu Manninen on päättänyt aikaistaa Vancouveriin lähtöään ja kilpailee siis molemmissa henkilökohtaisissa yhdistetyn kilpailuissa sekä joukkuekilpailussa.

    Neljä kertaa yhdistetyn hiihdon maailmancupin peräkkäin välillä 2003-2007 voittanut Hannu Manninen muutti sittenkin olympiasuunnitelmiaan. Alun perin paluun huippu-urheiluun tehneen Mannisen oli määrä kilpailla Vancouverissa vain yhdessä henkilökohtaisessa koitoksessa joukkuekilpailun lisäksi, mutta miehen mieli muuttui yllättäen vain runsaat kaksi viikkoa ennen olympialaisten alkua. Manninen sai aikaistetulle olympiamatkalleen myös kaksi uutta yhteistyökumppania, kun Papros Oy ja Suunto Oy liittyivät hänen partnerijoukkoonsa.
    -Olympiakomitean valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola soitti viime viikonloppuna varmistaakseen matkustusaikataulujani. Kuin ohimennen hän vielä kysäisi, että olenko nyt ihan varma, että en käytä hyväkseni mahdollisuutta pienessä mäessä kisattavassa ensimmäisessä yhdistetyn henkilökohtaisessa kilpailussa, palautti Manninen mieleen puhelinkeskustelun kulkua.
    -Vakuutin Karille, että pysyn päätökseni takana. Suunnitelmat oli laadittu perheen ja liikennelentäjäopiskelujen ehdoilla ja niissä oli tarkoitus pysyä, mutta kun kerroin asiasta Heli-vaimolleni, hän sanoi, että mieti nyt vielä – tämä on todennäköisesti viimeinen kerta, kun edustat Suomea olympia-areenoilla, Manninen kertasi.
    Urheilullisesti paremmat lähtökohdat
    -Heli vielä painotti antavansa täyden tukensa, jos haluan lähteä matkaan jo aiemmin ehtiäkseni mukaan avauskamppailuun. Kaksi yötä siinä meni sisäisessä painissa ennen kuin olin kypsä pyörtämään aiemmat päätökseni. Vaakakupin kallistumista muutoksen hyväksi edesauttoi myös se, että voin siirtää opintoihini liittyvien puuttuvien lentotuntieni suorittamisen maaliskuulle.
    -Urheilullisesti kuusi päivää aiemmin (16.2. => 10.2.) matkaan lähteminen antaa huomattavasti paremmat lähtökohdat joukkuekisaa (23.2.) ja jälkimmäistä henkilökohtaista kilpailua (25.2.) ajatellen, kun jää enemmän aikaa totuttautua kymmenen tunnin aikaeroon ja hakea tuntumaa uusiin mäkiin ja latuihin. Avauskisan osalta sen sijaan tilanne on melko haasteellinen. Minulla on kaksi tenttipäivää Suomen Ilmailuopistossa Porissa ennen pitkää lentoa. Perille päästyä jää vain kolme täyttä harjoittelupäivää aikaa säätää kroppaa ja sisäistä kelloa pienen mäen kilpailua varten, puntaroi Manninen uusiksi menneitä asetelmiaan.
    Joukkuekulta yhä päällimmäisenä
    Manninen lähtee jo viidensiin olympialaisiinsa oltuaan 15-vuotiaana ensikertalaisena 1994 Norjan Lillehammerissa Suomen joukkueen kautta aikojen nuorin urheilija. Tuolloin tuloksena oli 38. sija henkilökohtaisessa kilpailussa. Vaikka Manninen on ollut parhaina vuosinaan lähes lyömätön, asiat eivät ole osuneet henkilökohtaisissa koitoksissa kohdalleen olympiakisoissa. Olympiamitalit – yksi kutakin väriä - ovat tulleet joukkuekilpailuista. Paras henkilökohtainen saavutus arvokisoista on MM-titteli vuodelta 2007 Japanin Sapporosta.
    -Tilastollisesti on totta, että minulta puuttuu henkilökohtainen olympiamitali, mutta se ei kuitenkaan ajanut minua takaisin kilpailemaan. Oman maansa edustaminen olympiakisoissa on kunniakysymys – mitalit ovat lisämausteita. Ja joukkuekilpailussa on se joukkuefiilis, siinä saavutetaan jotakin yhdessä. Nytkin paluuta tehdessä päällimmäisenä on ollut mielessä olympiakullan tavoittelu joukkueena – varsinkin, kun kasassa on sama porukka, jolla venyttiin ykköspallille 2007 MM-kilpailuissa.
    -Muilta osin minulla ei ole numerollisia tavoitteita. Kausi on kuitenkin osoittanut, että kun saan toteutettua hyvän ja rennon suorituksen, se antaa mahdollisuudet kamppailla edelleen voitosta kisassa kuin kisassa olympialaiset mukaan lukien, totesi Manninen vaatimattomalla tyylillään.