Uutisen päiväys

4.11.2016← Takaisin

Haastajaryhmä kauden kynnyksellä

Maastohiihdon Suomen Cupin ensimmäiset kilpailut hiihdettiin viime viikonloppuna. Suurin osa maajoukkueen ykköstykeistä antoi odottaa vielä kauden avausta, joten palkintokorokkeelle pääsi kipuamaan suurelle yleisölle vielä tuntemattomampia urheilijoita.

Maastohiihdon haastajaryhmän päävalmentaja Ville Oksanen oli tyytyväinen kauden ensimmäisen koitoksen saavutuksiin. 

”Testitulokset, harjoitukset ja viikonlopun Suomen Cup ovat sujuneet lupauksia antavasti hyvää kautta ajatellen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Joukkueen tavoitteena on, että jokainen joukkueen urheilija pystyisi hiihtämään tällä kaudella omalla uudella tasollaan”, Oksanen sanoo. 

Jokaiselle maastohiihtäjälle tämä aika kaudesta on harjoituksellisesti tärkeä, mutta etenkin haastajaryhmälle. Maajoukkuehiihtäjät keskittyvät jo täysin kohta alkavaan tiiviiseen maailmancup-kauteen, joten tiukalla harjoittelulla haastajilla on mahdollisuus kuroa maajoukkueurheilijoiden harjoituksellista etumatkaa kiinni.

Haastajaryhmä koostuu hyvin erilaisista urheilijoista. Osalla heistä on jo vankkaa kokemusta maailmancupista, kun toisilla on vielä ikää hiihtää nuorten sarjoissa. 

Joukkueen kokoontuessa leirille on kuitenkin jokainen urheilija samalla viivalla. Leireillä tapahtuva harjoittelu on intensiivistä. Harjoituksia on paljon ja jokaisesta niistä pyritään löytämään asia, jolla kilpailusuoritusta voisi parantaa. Leireillä pyritään ottamaan kaikki hyöty irti joukkueena olemisesta.

Sen vuoksi tämän kauden yhtenä teemana on ollut kovavauhtiset ja riittävän pitkäkestoiset harjoitukset ryhmässä. Jokaisen yksilölliset tarpeet huomioidaan harjoituksissa. Urheilijan itsensä on tärkeää ymmärtää harjoituksista saatava hyöty ja keventää toisessa treenissä, jos yhteisharjoitus on tehty oman tason äärirajoilla. 

”Meillä on ollut leirejä noin kerran kuukaudessa. Joukkueen urheilijat asuvat suurimmaksi osaksi Rovaniemellä ja Vuokatissa, joka helpottaa myös leirien ulkopuolista ryhmäharjoittelua. Syksyllä on ollut mahdollisuus pitää vähän pidempiä leirejä hyvissä olosuhteissa budjetin sallimissa rajoissa. Se on auttanut saamaan intensiteetin ja volyymin lähes huippuunsa”, haastajaryhmän päävalmentaja Oksanen kertoo.

Tänään 4. marraskuuta alkavan haastajaryhmän leirin teemana on edelleen pitää harjoittelun määrä korkealla. Sen lisäksi joukkue tekee muutaman pidemmän tehoharjoituksen sekä kaksi tekniikkaan ja rentoon nopeuteen keskittyvää harjoitusta. 

Leirin jälkeen urheilijat siirtyvät kohti Olosta ja FIS-kisoja. Oloksen ja Rovaniemen kisat toimivat katsastuskisoina Rukan maailmancupiin. Siellä urheilijat pääsevät näyttämään alkukauden kisakuntonsa, ja jos hyvin käy, paikka Rukan maailmancupin avauksesta varmistuu.

Teksti: Eeva Honkonen. (Työharjoittelussa oleva Laajasalon Opiston urheilujournalismiopiskelija)

Jutun kuvassa Katri Lylynperä. (Jesse Väänänen)