Uutisen päiväys

28.12.2003← Takaisin

Anja Pärson jälleen paras - Poutiainen nousi yhdeksänneksi

    Naisten alppihiihdon kovin nimi tulee Ruotsista. Anja Pärson kuittasi lauantain suurpujottelun ulosajonsa Lienzin pujottelussa ottamalla selvän voiton ennen edellispäivän voittajaa, Itävallan Nicole Hospia. Suomen molemmat edustajat, Tanja Poutiainen ja Henna Raita, paransivat asemiaan toisella kierroksella. Lopputuloksena Poutiaisen yhdeksäs ja Raidan 18. sija.

    Tanja Poutiainen kokosi itsensä hyvin toiseen laskuunsa nihkeästi menneen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Yli kahden sekunnin takamatka 16. sijalta ei antanut mahdollisuuksia aivan kärkeen. Kymmenen parhaan joukkoon rovaniemeläinen kuitenkin kiristi. Ajalla 1.50,85 hän oli lopputuloksissa yhdeksäs 1.88 kärjestä jääneenä.

    Suomen toinen edustaja, Henna Raita, pitää Lienziä yhtenä suosikkiradoistaan ja tulos olikin tämän kauden parasta Raitaa. Numerolla 35 startannut lahtelainen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 27:s ja selvitti näin itsensä jatkoon. Toisen kierroksen lasku onnistui hienosti. Raita sai kierroksen viidenneksi parhaan ajan, jolla hän otti kauden ensimmäiset mc-pisteensä ja sijan 18.

    Lienzin kilpailun jälkeen Pärson johtaa naisten pujottelun maailmancupia 280 pisteellä ja on ykkönen myös kokonaiscupissa 510 pisteellä. Suurpujottelussa hän on Nicole Hospin jälkeen toisena. Tanja Poutiainen on kerännyt pujottelucupissa 108 pistettä ja suurpujottelussa 139, molemmissa cupeissa hän on viidentenä. Maailmancupin kokonaistilanteessa Tanja Poutiainen on kahdeksantena.

    Tulokset: www.fis-ski.com