Uutisen päiväys

30.1.2018← Takaisin

Anita Korva hiihti nuorten MM-pronssille

Nuorten MM-kilpailut jatkuivat tänään Gomsissa perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailuilla. Suomi sai mitalitilinsä auki, kun Anita Korva hiihti kilpailussa upeasti pronssille

Nousujohteinen hiihto ja palkintokorokkeelle pääsy sai nuoren urheilijan todella tyytyväiseksi.

- Todellakin olin onnellinen. Tuli semmoinen, että nyt sain paikattua sitä sprinttiä. Kuuli siellä (ladulla) välillä, että on tiukkaa ja yrittää vaan painaa. Kyllä se sitten on mukava, että kääntyy omaksi eduksi.

- Tosi hyvän tuntuista on ollut koko päivän. Alkoi vähän lopussa sitten tietenkin hapottaa, mutta pystyi kuitenkin pitämään itteään tosi tiukilla. Ihan mukavan tuntuista oli hiihto, lisäsi Korva.

Naisten kilpailussa kaikki suomalaisurheilijat hiihtivät kolmenkymmenen parhaan joukkoon. Eveliina Piippo oli kolmastoista, Jasmin Kähärä 17. ja Rebecca Immonen 28. Ensimmäisiä MM-kisojaan hiihtävä Jasmin Kähärä oli jälleen positiivisesti yllättynyt sijoituksestaan kilpailussa.

- Rankka rata ja sanottiin, että pitää maltilla lähteä siihen. Sain hyvän rennon alun, stadionin pitkässä nousussa iski ensimmäistä kertaa vähän enempi happoja. Loppupuoliskolla teräviä, jyrkkiä mäkiä ja mutkalaskuja, ne piti aika tarkasti ottaa ja otin ehkä vähän liiankin tarkasti. Viimeinen stadionin lasku niin vasen suksi jotenkin haukkas ulos, että siinä meinasin kaatua, mutta kuitenkin pysyin pystyssä, naurahti Kähärä.

Miesten kilpailussa parhaana suomalaisena nähtiin Juuso Tossavainen, joka oli kilpailussa 38:s.

- Kauhean vaikeeta kulkua oli, ei kiertänyt happi juuri yhtään ja tuonne loppuun vielä heitin selälleni. Kropan tunne oli huono täällä koko ajan käytännössä, kun valmistautui kilpailuihin. Ei ole helppoa aina, kommentoi Tossavainen.

Miro Karppanen oli kilpailussa 51:s, Lassi Vuorinen 54:s ja Lauri Mannila 79:s. Myös Karppanen koki ongelmia hapenottopuolella ja koki jääneensä kauas realistisesta tavoitteestaan.

- Vaikea reissu, keuhkot ärtyivät jostain syystä tosi voimakkaasti. Ensimmäiset 2 kilometriä tuli hyvin, mutta sitten alkoivat ongelmat keuhkojen puolella. Tämä oli päämatka täällä ja lähtökohtaisesti ajatus oli, että jos kaikki menee nappiin niin kymppisakkiin voi olla realistista hiihtää, kommentoi Karppanen.

Maastohiihdon nuorten MM-kilpailut jatkuvat huomenna alle 23-vuotiaiden perinteisen hiihdoilla.

Naisten tulokset

Miesten tulokset

Urheilijoiden kommentteja Soundclodissa

Kuva: Heidi Lehikoinen