Uutisen päiväys

8.10.2003← Takaisin

Alppihiihdolla hyvät näkymät

Kausi 2002-03 oli Suomen alppihiihdolle ennätyksellisen hyvä. Uusi maailmancup-kausi alkaa Söldenistä 25.-26. lokakuuta suurpujottelulla. Harjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaan ja suomalaiset alppihiihtäjät lähtevät luottavaisina uuteen kauteen.

Kauden avausinfossa lajijohtaja Janne Leskinen kertoi joukkueen terveystilanteen olevan parempi kuin vuosiin. Myös viime kauden loukkaantumiseen menettänyt Sami Uotila on täysillä mukana ja tilanne paranee vielä kaiken aikaa.

Uusiin haasteisiin on valmis myös Kalle Palander, viime kaudella maailman paras pujottelija. Voitot tästä edespäin eivät ole itsestäänselvyys, portit on ohitettava joka kerta erikseen.

"Voittavaa joukkuetta ei kannata hajottaa" eli alppihiihdon miesten maajoukkue ei tälle kaudelle ole muuttanut harjoitteluaan kovin paljon, myös valmentajat ovat entiset. Miesten itävaltalainen päävalmentaja Christian Leitner jatkaa. Hänen apunaan on Pasi Laitakari ja monitoimimiehenä Kalle Söderholm, joka fysioterapeutin hommien ohella toimii mm. mediayhdyshenkilönä.

Naisten valmennusjohto uudistui

Naisen maajoukkueen päävalmentaja Michael Bont ei Christian Leitnerin tavoin voinut muistella edellisen kauden kulkua, hän kun aloitti Suomen naisten maailmancupjoukkueen kanssa vasta keväällä. Kesän aikana kaikki kuitenkin on sujunut suunnitelmien mukaan.

- Vaikka viime kesänä jäätiköt sulivat monin paikoin, meillä oli hyvää onnea. Menetimme vain kaksi päivää ja pääsimme laskemaan niin kuin oli ajateltu, Bont kertoi.

Niin Tanja Poutiainen kuin Henna Raitakin kiittelivät keväällä alkanutta yhteistyötä uuden valmennustiimin kanssa, johon päävalmentaja Bontin lisäksi kuuluu myös Pasi Martikainen.

- Kaikki tuntuu olevan kunnossa. Kunhan vaan pian pääsisi tosi toimiin, kiteytti Tanja Poutiainen joukkueen ajatukset kauden alla.