Uutisen päiväys

11.3.2017← Takaisin

Nuorten SM- ja Piiriviestin mestaruudet ratkottiin aurinkoisessa säässä Vierumäellä

Turo Sipilä, Tuukka Invenius ja Tuomas Harjula hiihtivät nuorten Suomen mestaruuden (M20) voittaneessa Keravan Urheilijoiden joukkueessa. N20-sarjassa mestariksi hiihti IF Femmanin (kuvassa) Erika Storbacka, Linnea Hendriksson ja Alexandra Enlund.

”Lähdin tänään pidoilla matkaan, mikä oli virhe. Jäisillä alueilla ei pitänyt ja aurinkoisissa kohdissa pito otti kiinni. Onneksi joukkuekaverit paikkasivat hyvin,” totesi Keravan aloittajana hiihtänyt Turo Sipilä.

Toisella osuudella Tuukka Invenius sai heti alussa kärkiryhmän kiinni ja pääsi kahden muun joukkueen kanssa hieman karkuun. Ankkuriosuudella Tuomas Harjula lähti kiihdyttämään vauhti jo ensimmäisellä 2,75 kilometrin lenkillä ja pääsi muusta ryhmästä karkuun.

”Ensimmäisen ylämäen jälkeen iskin alamäkeen kovat vauhdit ja sitten siitä jatkoin iskua ja siitä ajattelin hiihtää niin kovaa kuin jaksaa ja niin pitkälle kuin jaksaa. Kyllä toisella kierroksella viimeisessä mäessä meinasi meno loppua, mutta onneksi jatkoin vielä maaliin asti,” Tuomas Harjula pohti ankkuriosuuttaan.

Naisten 20-sarjan voitto ratkesi viimeisellä osuudella, kun kovinta vauhtia osuudellaan pitänyt Alexandra Enlund nosti joukkueensa voittoon.

”Minulla oli tänään tosi hyvä päivä ja tosi hyvät sukset,” Enlund kehui virettään.

M18-sarjan mestariksi hiihti One Way Pro Team joukkueella Leo Rantahalvari, Emil Talsi ja Onni Rantahalvari. N18-sarjan mestari oli Mikkelin Hiihtäjät joukkueella Katariina Neuvonen, Jasmin Kähärä ja Noora Tivinen.

Häme hiihti kuudennen Piiriviestin ykköseksi
Lauantaina hiihdettiin myös järjestyksessään kuudes piiriviesti, jossa oli mukana 15 joukkuetta. Neljännellä osuudella Hämeen Sonja Leinamo nosti joukkueensa kärkeen ja viidennellä osuudella Tino Stenman karkasi muilta piireiltä lopullisesti. Ankkuri Hilla Niemelä sai turvallisesti tuoda Hämeen ensimmäiseen Piiriviestin mestaruuteen.

”Alussa menin aika reippaasti, mutta lopussa alkoi jo reidessä painaa, mutta lopussa kun ketään ei enää näkynyt takana, niin voitto oli jo aika varmaa", ankkuri Niemelä kommentoi.

Huomenna Vierumäellä hiihdetään Koululiikuntaliiton mestaruuksista perinteisen yhteislähtöjen merkeissä.

Kommentteja laajemmin Hiihtoliiton Soundcloudissa

Jutun kuvassa N20-sarjan voittajajoukkue.