Uutisen päiväys

7.12.2012← Takaisin

Yhdistetyn nuoret tähtäävät korkealle

    - Tavoitteenamme on päästä Suomen maajoukkueeseen ja sitä kautta kiertämään maailmancupin kisoja tulevaisuudessa. Näin kiteyttävät yhdistetyn Lidl-ryhmän 12-vuotiaat pojat Atte Kettunen ja Wille Karhumaa omat toiveensa tulevaisuuden näkymistään yhdistetyssä. Mutta ennen kuin tähän päästään, on tehtävä paljon työtä. Sitä pojat tekevät mielellään.

    Molemmat pojat ovat mukana Lidl-nuorten maajoukkueryhmässä. Wille on mukana jo toista vuotta, Atte ensimmäistään.

    - Kyllähän minä huusin ja iloitsin, kun kuulin, että pääsen mukaan tähän ryhmään, kertoo Atte.

    Myös Willelle ryhmään pääsy oli mieluisaa.

    - Olen tässä ryhmässä jo toista vuotta ja olihan se hienoa, kun pääsin uusien kavereiden kanssa harjoittelemaan aikaisempaa tehokkaammin.

    [caption id="attachment_3601" align="alignright" width="300" caption="Hiihtämään lähtö on Aten ja Willen mielestä hauskaa – pimeydestä huolimatta."][/caption]

    Harjoituksia ryhmässä olevilla riittääkin. Ei riitä se, että he harjoittelevat maajoukkueleirillä, missä harjoituksia on niin aamulla kuin iltapäivälläkin, jopa illalla. Tämän lisäksi harjoitellaan kotona. Pääosa poikien harjoituksista sujuukin kotosalla, leirit antavat lisämotivaatiota tekemiseen. Poikien harjoittelu on ohjattua toimintaa.

    - Petter Kukkonen on laatinut minulle harjoitusohjelman, jota pyrin noudattamaan, kertoo Atte. Joskus pitkä lenkki yksin saattaa tuntua tylsältä, mutta onneksi isä ja joskus myös Severi Taipale on mukana harjoituksissa, mikä tekee niistä mukavampia, miettii jyväskyläläinen Atte.

    Wille harjoittelee Rovaniemellä niin yhdistettyä kuin maastohiihtoakin, sillä Willen toinen talvinen päälaji on maastohiihto. Maastohiihtoharjoitukset ovat jo vuosia hoituneet Ounasvaaran hiihtoseuran tutussa treeniporukassa. Willen hiihtovalmennuksesta OH:ssa vastaa Willen äiti Merja Karhumaa, apua Willen mäkivalmennukseen on saatu myös Tuomas Virtaselta ja Jukka Ylipullilta.

    - Ennen harjoituksia kuulostellaan, miltä keho tuntuu. Jos minulla esimerkiksi jalat ja kädet painaa, enkä jaksa tehdä paljoakaan, teen kevyemmän harjoittelun, kun taas on hyvä fiilis, harjoittelen täysillä. Sen, millaisen harjoituksen teen, päätämme valmentajien ja vanhempien kanssa yhdessä, kertoo Wille.

    Mukavia valmentajia

    Maajoukkueleirillä on mukana useampia valmentajia. Juha Viholainen, Antti Kuisma, Hannu Manninen, Petter Kukkonen, Mikael Kuhlberg ja Jesse Jääskeläinen ovat kukin vuorollaan, joskus kaikki yhdessä poikien harjoituksissa.

    - Valmentajat vetävät meille hyviä harjoituksia, monipuolisia, niistä saa aina itselleen jotain uutta, miettii Wille.

    - Joskus me kyllä pelleillään harjoituksissa ja kait se joskus valmentajia ärsyttääkin, mutta kyllä ne meistä tykkää, uskoisin, naureskelee Atte.

    Valmentajat seuraavat urheilijoista ja heidän harjoitteluaan tarkkaan. Leirillä pojat ovat jatkuvasti valmentajien silmien alla, kotona harjoituksia seurataan harjoituspäiväkirjan avulla, jota pojat täyttävät.

    - Valmentajat katsovat aina määrätyin välein, mitä on tehty ja mitä jätetty tekemättä, kertoo Wille.

    - Niin ja valmentajat antavat ohjeita niiden perusteella sitten siihen, mitä on tehty hyvin ja mihin vielä tarvitaan lisää harjoittelua, ynnää Atte.

    Kouluhommat hoidetaan

    Lidl-ryhmäläiset  harjoittelevat paljon, mutta he hoitavat myös koulutyönsä leirien aikana. Vanhemmat pojat käyvät koulua leirin aikana paikallisessa Tenetin koulussa, heillä on siellä oma opettaja, nuoremmat tekevät koulutehtäviä valmentajan valvonnassa. Maajoukkueleirillä mukanaoloa helpottaa Willen ja Aten kohdalla myös se, että heidän varsinaisissa kouluissaan katsotaan myönteisesti poikien urheiluharrastusta.

    - Meidän opettajat ja etenkin rehtori suhtautuvat hyvin harrastukseeni ja poissaoloihin koulusta. Rehtori on sanonutkin, että on hyvä, kun meillä on liikkuvia urheilijoita, jotka tähtäävät johonkin tavoitteeseen, miettii Wille.

    - Meillä on sama juttu, kuittaa Atte. Opettajat ovat urheiluhenkisiä ja he antavat vapaata leireille, kavereista se saattaa joskus tuntua epäreilulta, toteaa Atte.

    Motivaatio korkealla

    Maajoukkueleirit saavat pojilta hyvät arvosanat ja he kiittelevätkin niin vanhempiaan, kuin muitakin tukijoita siitä, että heille on mahdollistettu tasokas valmennus omassa lajissaan.

    - Ilman eri tahojen tukea meillä ei olisi mahdollisuutta tehdä tätä yhdessä. Näiltä leireiltä kuitenkin saamme paljon ja tästä tulee hieno tunne siitä, että joku uskoo meihin, filosofoi Wille.

    - Tämä antaa minulle lisää motivaatiota harjoitteluun, vaikka sitä motivaatiota ei ole aiemminkaan puuttunut, lisää Wille.

    - Ja tällä me opimme tärkeitä asioita tästä lajista, hienoo, lopettaa Atte.

    Kuva ja teksti: Terttu Karhumaa