Uutisen päiväys

28.2.2015← Takaisin

Yhdistetyn miehet onnistuivat hienosti parisprintissä - neljäs sija

Lauantaina Falunissa yhdistetyn parisprintissä Suomen Ilkka Herola ja Jim Härtull onnistuivat hienosti ja sijoittuivat neljänneksi. Vaikeissa olosuhteissa käydyllä hiihto-osuudella Herola ja Härtull näyttivät hiihto-osaamistaan ja nousivat kuudennelta sijalta neljänneksi. Kilpailun aikavertailut osoittivat, että kaksikon hiihtoajat olivat tänään täysin verrattavissa päivän voittajaan Ranskaan.

Ilkka Herola oli kisan jälkeen tyytyväinen.

"Hyvät on tietenkin fiilikset aina neljänenn sijan jälkeen. Tänään oli kyllä ehdottomasti hyvä päivä meillä molemmilla. Varsinkin tuo hiihto-osuus jätti kyllä hyvän fiiliksen näistä kisoista. Tosi positiiviset tunnelmat. Kyllähän päivän latu oli just ku minulle tehty. Minun vahvuus on hidas ja raskas keli, siltä osin ihan minun päivä. Nyt on mukava lähtee kotia kohti ja kohti uusia haasteita tästä saa varmasti uutta intoa."

Tukkoisesta olotilasta vielä aamulla kärsinyt Jim Härtull oli yllättynyt ja iloinen.

"Tunnelmat ovat tosi hyvät. En uskonu kyllä tähän ennen hiihtoon lähtöä. Tosi huono olo on ollut koko päivän; vähä nuhainen, että uskaltaako tästä lähteä edes hiihtämään. Ja sitten tuleekin tuollasia suorituksia niin on pakko olla tyytyväinen. Tällä hetkellä reidet on kyllä nyt aika hapoilla."

Päävalmentaja Petter Kukkonen oli tyytyväinen miesten suorituksiin ja näki päivän kisalla positiiviset vaikutukset tulevaisuuteen.

"Päivän tulos oli uskomaton, vaikka torstaina oli fiilis, että pojat ovat menossa oikeaan suuntaan, niin en olisi uskonut neljänteen sijaan. Mäen jälkeen laskin, että sijat 7-9 tuolta lähtöpaikalta on saavutettavissa. En osaa sanoa mitä tapahtui hiihto-osuudella, mutta hyvä niin. Urheilu näytti tänään sen hienon puolensa, että joskus sattuu yllätyksiä, mitä ei aina heti pysty selittämään. Tämä on hieno asia meidän lajille ja Ilkalle ja Jimille. Hienoa lopettaa kisat näin ja lähteä jatkamaan tästä eteenpäin."

Kilpailun tulokset kokonaisuudessan FIS:n tulospalvelussa.

Kommentit kokonaisuudessaan:
Päävalmentaja Petter Kukkonen
Ilkka Herola
Jim Härtull 

Kuva: Touho Häkkinen