Uutisen päiväys

7.2.2015← Takaisin

Yhdistetyn joukkue neljäs nuorten MM-kisoissa

    Suomi sijoittui nuorten MM-kisoissa Almatyssa yhdistetyn joukkuekisassa neljänneksi joukkueella Arttu Mäkiaho, Leevi Mutru, Eero Hirvonen ja Marcus Torni. Suomi hävisi kisan voittaneelle Itävallalle 3.00,8 minuuttia.

    Suomi lähti mäkiosuuden jälkeen 4x5 kilometrin hiihto-osuudelle viidentenä 24 sekuntia johtaneen Norjan jälkeen. Päävalmentaja Antti Kuisma piti suoritusta joukkueen tason mukaisena.

    "Etukäteen laskettuna kärkikolmikon piti ollakin muita askeleen jos toisenkin edellä, mutta kolmanteen tuli vähän liikaa eroa (2.10 minuuttia). Mäkikisa oli hyvän koekierroksen jälkeen pieni pettymys. Hiihto oli hyvä suoritus. Henki oli hyvä ja kaikki yrittivät parhaansa."

    Kuisma oli kisoihin suomalaisittain kokonaisuudessan ihan tyytyväinen. Ikäluokan ykkösurheilijan Ilkka Herolan puuttuminen näkyi kirkkaampien sijoitusten puuttumisena, mutta Kuisma iloitsi kuitenkin hyvistä sijoituksista kovatasoissa kilpailuissa.

    "Ei voi pettynytkään olla, sillä moni urheilija ylsi viidentoista parhaan joukkoon. Yksittäisiä hyviä hyppyjä nähtiin jokaiselta, mutta helposti huonon hypyn jälkeen sorruttiin toiseen huonoon. Hiihdossakin riittää vielä töitä."

    Kuisma kertoi, että petrattavaa nuorilla urheilijoilla riittää jokaisella osa-alueella.

    "Isommat maat, Saksa, Norja ja Itävalta, karkaavat tämän ikäisissä muilta, nuoremmissa ikäluokissa pysymme vielä hyvin mukana. Mainittujen maiden panostuksen määrä ja pitkäjänteisyys alkavat näkyvät tässä vaiheessa tuloksissa. Meidän pitää tehdä tiukasti töitä, ja rakentaa ammattimaisesti järjestelmää, jotta pysymme pienillä ikäluokillamme kilpailussa mukana."

    Tulokset