Uutisen päiväys

29.3.2014← Takaisin

YHDISTETTY: Ilkka Herolalle yhdistetyn SM-kultaa

    Rovaniemellä Ilkka Herola voitti yhdistetyn Suomen mestaruuden. Voittoon Puijon Hiihtoseuran urheilija nousi mäkiosuuden toiselta sijalta.

    Hiihto-osuudella Herola sai hiihtää omassa rauhassaan, sillä eroa toiseksi tulleeseen oli 16,5 sekunttia.

    Toiseen perättäiseen Suomen mestaruuteen Herola oli tyytyväinen.

    "Olo on tyytyväinen ja helpottunut, että kausi on ohi. Hieno lopettaa kausi näissä merkeissä. Kroppa alkaa olla väsynyt ja nyt voi jäädä lomalle. Takana on nousujohteinen kausi, mihin voi olla tyytyväinen."

    Toiseksi tänään ylsi Kainuun Hiihtoseuran Arttu Mäkiaho. Mäkiaho lähti ladulle neljänneltä sijalta.

    "Tänään tuli hyvä onnistuminen mäessä; niitä ei ole montaa tälla kaudella kisaan saanut joten hieno juttu. Alusta asti tuntui ladulla hyvältä ja kroppa oli hyvän tuntuinen jo verryttelyssä eikä ladulla huolettanut missään vaiheessa. Onnistunut loppukiri tuntui hyvältä."

    Taistelun pronssimitalista tänään voitti Matti Herola. Eroa neljänneksi tulleeseen Eero Hirvoseen oli vain 0,1 sekunttia.

    "Tänään oli ihan hyvä suoritus; mitalit ratkaistiin vasta loppumetreillä ja hyvä, että kävi näin. Vuosi sitten aloitin kestävyys treenaamisen uudestaan, että sitä ennen olen hypännyt mäkeä viisi vuotta. Yllättävän hyvin on lähtenyt käyntiin ja harjoitusten kautta kuntoa voi  vielä viedä sitten eteenpäin", kommentoi Matti Herola.

    Tulokset kokonaisuudessaan

    SM2014_Rovaniemi_Yh_lopputulokset