Uutisen päiväys

28.11.2014← Takaisin

Viisi yhdistetyn miestä jatkoon, päävalmentaja helpottunut

Viisi suomalaisurheilijaa selvitti tiensä jatkoon yhdistetyn maailmancup-avaukseen Rukalla. Päävalmentaja Petter Kukkonen oli miesten esitykseen tyytyväinen, joskin odottaa itse kisaan osalta vielä rennompaa ja nautiskelevampaa otetta.

Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen oli iltapäivän hiihtotreenin yhteydessä helpottunut mies. Maajoukkueryhmän lisäksi karsinnoista tiensä kisaan selvitti myös yksi mies kansallisesta ryhmästä. ” Hyvä näin, että viisi miestä saatiin kilpailuun. Ilkan (Herola) ja Jannen (Ryynänen) suoritukset olivat hyvät, ja heillä se idea, mitä nyt on yritetty, niin se on oikeansuuntainen ja kaikki varusteet on hyvin. Siinä mielessä kilpailutilanne on hyvä, eikä olla jälkijunassa, mitä tässä aina kauden alussa miettii. Sitten Matti Herola, Leevi Mutru ja Mikke Leinonen tekivät sellaisen perus-ok-meininkiä. Pojat pystyvät paljon parempaankin. tänään meni kokemattomilla kavereilla vähän kisajännityksen piikkiin, ei ole vielä sellaista hyppäämisrentoutta. Huomenna voi lähteä pojat rennoin mielin lähteä huomenna  tuosta parantamaan, ei ole mitään hävittävää. Voivat oikeasti nautiskella eivätkä vain puhua nautiskelevansa. Aika iso apina tippui tänään selästä”, Kukkonen kertoo.

Karsinnan parhaasta suomalaistuloksesta vastasi Ilkka Herola neljännellä sijallaan: ”Luottamusta herättävä päivä oli ja sain hyvän hypyn kisaan. Voi hyvillä mielin lähteä jatkamaan. Pahin apina nyt tippui selästä. Nyt lähdetään vielä viimeinen hiihtoharjoitus tekemään ja toivotaan, että ollaan huomenna kunnossa.”
Perjantain hiihtoharjoitusten aikana Rukalla tihkutti vettä. ”Tuskin viikonloppuna taivaalta tulee mitään kisojen aikana. Nyt jos testaa sukset, niin se ei huomenna välttämättä ole lähelläkään. Hätä ei kuitenkaan ole sen näköinen, aika hyvin ollaan kuitenkin perillä siitä, miten suksien kanssa toimitaan, vaikka tänään ei täydellistä testiä päästäisikään tekemään.”

Tulokset

Ilkka Herolan tunnelmat kisan jälkeen.

Päävalmentaja helpottunut karsintatuloksesta.