Uutisen päiväys

1.9.2014← Takaisin

SUOMEN NUORET OBERSTDORFIN YHDISTETYN VALTIAINA

    [caption id="attachment_6766" align="alignleft" width="300"] Kuvassa vasemmalta oikealle: Arttu Pohjola, Perttu Reponen, Timi Heiskanen, Waltteri Karhumaa, Otto Niittykoski ja Rasmus Ähtävä. Kuva: Olli Reponen.[/caption]

    Oberstdorfissa Saksassa järjestettiin 29.-30.8. nuorten FIS Youth Cupin kaksi osakilpailua yhdistetyssä. Kilpailuun osallistui yhteensä yli 100 nuorta yhdistetyn urheilijaa Euroopasta. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös tyttöjen sarjat. Suomesta kilpailuun osallistui yhdeksän 13-14 vuotiasta nuorta, kuusi poikaa ja kolme tyttöä.

    Suomalaisittan kilpailut onnistuivat erittäin hyvin. Tuloksena oli yhteensä kakstoista mitalia. Suorituksellaan Suomi osoitti olevansa nuorten sarjoissa tällä hetkellä erittäin vahvassa kunnossa. Yksikään muu maa ei pystynyt vastaavaan suoritukseen.

    Perjantain osakilpailussa P13-sarjassa kisattiin hypyt K65-mäestä ja hiihto osuus oli 4,1 kilometrin mittainen. Kilpailussa saatiin hieno kaksoisvoitto Suomeen kun Kiteen Urheilijoiden Perttu Reponen vei voiton. Hopealle nousi Ounasvaaran Hiihtoseuran Waltteri Karhumaa, joka jäi Reposelle yli 40 sekuntia. Ounasvaaran Hiihtoseuran Timi Heiskanen oli kilpailussa seitsemäs.

    P14-sarjassa voiton vei Sotkamon Jymyn Rasmus Ähtävä, joka ohitti mäkiosuuden jälkeen johdossa olleen Ylistaron Kilpaveljien Otto Niittykosken, joka otti hienosti hopeaa. Kolmanneksi tullut Saksan Jonas Jäckle jäi Niittykoskesta reilun minuutin. Lahden Hiihtoseuran Arttu Pohjola täydensi hienoa suomalaisten tykitystä ollen kahdeksas.

    Naisten 2000-2003 –sarjassa hypättiin K30-mäestä ja hiihto käytiin 4,1 kilometrin ladulla. Alahärmän Kisan Emilia Sorvisto taisteli itsensä hopealle. Sorvisto pääsi ladulle mäkiosuuden jälkeen kärjessä ja kultaisen mitalin kohtalo ratkaistiin loppusuoran kamppailussa hiuksen hienolla 0,3 sekunnin erolla Saksan Lea Züflelle. Alahärmän Kisan Pinja Koivisto oli kolmas ja Taivalkosken Kuohun Annamaija Oinas täydensi hienoa suomalaispäivää sijoittuen viidenneksi.

    Lauantain kilpailut käytiin samassa K65-mäessä, mutta hiihto-osuus käytiin 2,5 kilometrin sprinttihiihtona Oberstdorfin keskustassa. P13-sarjassa Suomen dominointi jatkui. Nyt Ounasvaaran Hiihtoseuran Waltteri Karhumaa oli rautaisessa iskussa ja nousi voittoon mäkiosuuden toiselta sijalta. Kärjessä ladulle lähtenyt Kiteen Urheilijoiden Perttu Reponen jatkoi myös hienoja suorituksia ja sijoittui hopealle vain 11 sekuntia Karhumaan perässä.

    P14-sarjassa jatkettiin niin ikään huikeissa suomalaistunnelmissa. Tällä kertaa Ylistaron Kilpalveljien Otto Niittykoski vei voiton huikean hiihto-osuuden jälkeen. Niittykoski pääsi ladulle 32 sekuntia kärjen takana, mutta vahva hiihto nosti miehen voittoon yli puolen minuutin marginaalilla. Sotkamon Jymyn Rasmus Ähtävä jatkoi vahvaa viikonloppuaan ollen kisassa hopealla. Saksan Davis Sachsenhofer otti pronssia puoli minuuttia Ähtävän takana.

    Tyttöjen 2000-2003 syntyneiden sarjassa Alahärmän Emilia Sorvisto jatkoi niin ikään vahvoja otteitaan. Lauantain sprinttikisassa Saksan Lea Züfle oli jälleen paras jättäen Sorviston niukasti hopealle 2,3 sekunnin marginaalilla. Perjantain tapaan Alahärmän Kisan Pinja Koivisto oli upeasti pronssilla ja Taivalkosken Kuohun Annamaija Oinas viides.

    Joukkueenjohtaja Antti Kuisma pitää saavutusta hienona: ”Viime vuonna osoitimme, että yhdistetyn nuorten taso on Suomessa vahva. Tämän viikonlopun tulokset kertovat siitä, että olemme paljon edellä eurooppalaisia kilpakumppaneita.” Kuisma pitää menestyksen yhtenä kulmakivenä yhdistetyn nuorten LIDL-valmennusryhmää, joka on tarjonnut nuorille hyvän tuen omaehtoisen harjoittelun lisäksi. ”LIDL-valmennusryhmän ansiosta nuoret pääsevät vuoden aikana kuudesti harjoittelemaan kokonaisen viikon yhdessä Vuokatissa. Tämä pitkäjänteinen juniorityö tuottaa nyt hyvää tulosta ja antaa uskoa yhdistetyn tulevaisuudelle Suomessa.” pohtii Kuisma.

    Teksti: Sami Kettunen