Uutisen päiväys

20.12.2014← Takaisin

Suomen joukkue kahdeksas Ramsaun joukkuekisassa

    Keski-Eurooppaa koetteleva lumipula vaikutti myös yhdistetyn maailmancup-kisan hiihto-osuuteen Ramsaussa. Ohjelmassa piti olla joukkuesprintti 2x7,5kilometriä, mutta kisa muutettiin joukkuekisaksi 4x5km. Tällöin ladulla kerrallaan olevien urheilijoiden määrää saatiin karsittua, kun Suomellakin kahden sprinttijoukkueen sijaan on yksi joukkue ladulla. Suomi sijoittui joukkuekisassa kahdeksanneksi.

    Ramsaun HS98-mäessä parhaasta suomalaistuloksesta vastasi Leevi Mutru, jonka 88,5-metrinen hyppy toi 102,2 pistettä.  ”Mäkiosuus meni kohtuullisen hyvin, eilisen pikkaisen epäonnistuneen varakisan jälkeen tuli tänään pieni onnistuminen. Vielä siinä on parannettavaa siinä ponnistusvaiheessa, mutta muuten ihan mukava suoritus.”

    ”Leevi oli tänään mäessä hyvä, mutta muut kyllä epäonnistuivat. Tekniikka petti kisasuorituksessa”, päävalmentaja Petter Kukkonen analysoi mäkiosuutta.
    Ilkka Herola oli oman 79-metrisen hyppynsä suhteen päävalmentajan kanssa samoilla linjoilla: ”Ei se tänään lähtenyt: huono hyppy huonoon rakoon. Olisi siinä ollut mahdollista venyttää se 85-metriseksi hyvällä hypyllä, mutta kyllähän se oli huono hyppy. Edelleen sitä samaa tekniikkavirhettä, mitä on ollut, ponnistus on kaksivaiheinen.  Koekierroksella oli ok, mutta kisassa tulee aina jotain ylimääräistä ja sen unohtuu.”

    Matti Herolan hyppy kantoi puolestaan 78 metriä: ”Olihan se semmoinen kyykkäys tuo hyppy ja hiihto vähän samanlainen. Hyppy on vähän ollut kadoksissa ja sairastelujen takia hiihto on ollut vähäistä, mutta jospa se lähtisi nyt aukeamaan, kun saa kisoja.”
    Myös Arttu Mäkiaho hyppäsi Ramsaussa 79-metrisen: ”En ole tyytyväinen. Oli tosi huono hyppy, en saanut painetta keulalle, mitä saatiin eilen ja koekierroksella. Oli vaan sellainen luikautus, joka ei lentänyt mihinkään.”

    Suomi lähti ladulle 1.43,0 mäkiosuuden voittaneen Saksan perään. Norjalaiset pitivät ladulla vauhtia ja nousivat kärkeen, Suomi oli ensimmäisen hiihto-osuuden jälkeen kahdeksantena 1.54,5 kärjestä. Ilkka Herola: ”Ihan voin olla tyytyväinen, kun en ole mikään spesiaalimies tuollaisella rataprofiilille ja viiden kilometrin hiihdolle. Pystyin Japanin ottamaan kiinni ja pysyin jenkin perässä, niin siinä mielessä hyvä. Hiihdin taktisen suunnitelman mukaan. Siltä osin tuntuisi kaikki olevan kunnossa. Pitäisi vaan hypätä paremmin.”

    Kolmannen osuuden hiihtänyt Mäkiaho kuvaili hiihtoaan löysäksi: ”En saanut itsestäni oikein irti. Viimeinen herkkyys siitä puuttui, oikeastaan vasta viimeisellä kierroksella rupesi kroppa aukeamaan paremmin ja sitten sai vähän kirittyä, mutta muuten oli löysähköä.”
    Ankkuriosuuden hiihtänyt  Mutru ylitti maalilinjan 3.15,3 kisan voittaneelle Norjalle. ”Ei se rankalta tuntunut. Toki kisassa itsensä tiukoille sain, mutta en ole koko tällä viikolla tehnyt tehoja sen takia, kun oli kroppa Lillehammerissa sekaisin. On nyt tehty ihan peruskestävyysharjoituksia enkä ole uskaltanut lähteä sen kummemmin tehoja tekemään  muuta kuin pienet vk:t juoksin alkuverryttelyn yhteydessä.”

    Suomen yhdistetyn joukkue on nuori. Porukan vanhin on 21-vuotias Matti Herola. ”Muutaman vuoden kuluessa meillä jokaisella on mahdollisuus paljon petrata, voihan sitä sanoa, että tänään meni osittain nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Mutta ei meistä tänään kyllä kukaan onnistunutkaan millään osa-alueella mitenkään erityisen hyvin. Ehkä Ilun hiihto oli kohtalainen.”

    Tulokset