Uutisen päiväys

21.11.2015← Takaisin

Suomalaiset saivat joukkuemäessä toisen mahdollisuuden

​Klingenthalin mäkihypyn maailmancupin avauksessa järjestäjät tuskailivat haastavien sääolojen kanssa. Joukkueet sen sijaan painivat pukusäännön kanssa; kaksi hyppääjää hylättiin joukkuemäessä.

Torstaina Klingenthaliin matkannut Suomen mäkihyppymaajoukkue ei päässyt mäkitorniin ennen lauantaita. Lämmin sää ja huono lumitilanne sotkivat harjoitusaikatauluja. Vasta lauantaina Klingenthalissa päästiin hyppäämään ensimmäiset hypyt kisamäestä. 

Perjantain karsintakilpailun peruuntuessa, maailmancupin avaus hypättiin joukkuekilpailuna. Suomen joukkue, Lauri Asikainen, Ville Larinto, Harri Olli ja Janne Ahonen selviytyi toiselle kierrokselle kahden hylkäyksen, Norjan Anders Fannemelin ja Venäjän Evgeniy Klimovin, turvin. 

Ensimmäisen kierroksen parhaasta suomalaishypystä vastasi ankkurina hypännyt Ahonen, joka hyppäsi 121 metriä. Kokonaispisteiden valossa Suomi oli ennen toista kierrosta kahdeksantena noin parinkymmenen pisteen päässä Sveitsistä.

”Kisa lähti tosiaan hieman heikosti meiltä käyntiin. Ehkä havaittavissa oli hieman ylilatautumista ennen ensimmäistä maailmancupin kisaa. Osa alisuoritti suhteessa harjoituksiin”, päävalmentaja Jani Klinga kommentoi. 

Ahonen kaatui hyppynsä loppuliu’ussa, mutta ei loukannut itseään. 

Toisella kierroksella Suomen joukkue Ahosta lukuun ottamatta pystyi nostamaan tasoaan, ja joukkue nousikin seitsemänneksi. Sveitsin Simon Ammann onnistui viimeisessä hypyssään Ahosta paremmin ja nosti Sveitsin Suomen ohi seitsemänneksi pistein 816,9 Suomen 804,8 pistettä vastaan.

”Hylkäysten jälkeen saatiin joukkue torniin ja se oli hyvä. Ensimmäinen kierros saatiin nollattua ja henkisiä ylikierroksia laskettua. Osa pystyi parantamaan tasoaan ja saimme myös testattua huomiselle uusia pukuja”, Klinga jatkoi.

Joukkuemäen kilpailun voitti Saksa ennen Sloveniaa ja Itävaltaa.
Klingenthal, joukkuemäki, tulokset

Maailmancup jatkuu Klingenthalissa huomenna sunnuntaina HS140 mäen karsinnalla klo 13:30 Suomen aikaa.

Miesten karsinnan lähtölista 

Kilpailu alkaa klo 15:00.