Uutisen päiväys

21.1.2015← Takaisin

Suomalaiset naismäkihyppääjät kilpailevat viikonvaihteessa Oberstdorfissa

Julia Kykkänen kilpailee viikonvaihteessa Saksan Oberstdorfissa. Suomesta maailmancupiin osallistuu myös Susanna Forsström.Julia Kykkänen kilpailee viikonvaihteessa Saksan Oberstdorfissa. Suomesta maailmancupiin osallistuu myös Susanna Forsström.

    Julia Kykkäsen seuraksi lähtee Suomesta Continental Cupissa erinomaisesti hypännyt Susanna Forsström.

    Naisten mäkihypyn maailmancup jatkuu viikonvaihteessa Saksan Oberstdorfissa. Suomesta kilpailuihin lähtevät Julia Kykkänen ja Susanna Forsström. Forsström esitti hyviä otteita viime viikonvaihteessa Continental Cupissa: sieltä tuloksina kolmas ja neljäs sija.

    "Julian kanssa olemme tulleet juuri Japanista ja nyt taas on ollut edessä paluu Euroopan-aikaan, mutta aikaeroon sopeutuu kun on pakko. Riittävän ajoissa lähdemme torstaina liikkeelle, lento lähtee 7.15 torstaiaamuna", kertoo Kimmo Kykkänen.

    Julia Kykkäsen polvi otti osumaa rinteeseen Zaon sunnuntaisen kilpailun alastulossa. Hyvä uutinen on se, että polvessa ei ole mikään murtunut, vaikka se onkin ollut kipeä. Tällä viikolla hyppääjä on kuitenkin ottanut varovaisesti eikä ole käynyt mäessä.

    "Lääkäriltä tuli lausunto, että polvi on kunnossa. Nyt pitää olla tietysti vähän varovainen. Jalassa on joitain tuntemuksia, nyt tarvitaan vain tasapainottavaa treeniä ja määrätynlaista ärsytystä, että kroppa saadaan lämpimäksi siltä osin", Kimmo Kykkänen kertoo.

    Valmentaja odottaa Oberstdorfin-viikonvaihdetta hyvillä mielin.

    "Julian osalta tilanne on hyvä ja Susannan tason nouseminen kauden mittaan on totta kai ilahduttanut suuresti. Tuosta vaan eteenpäin, niin hyvä tulee varmasti. Mielenkiintoista nähdä, mihin hyppy lentää maailmancupin vauhdeilla", Kimmo Kykkänen sanoo.

    Oberstdorfissa naiset hyppäävät karsinnan perjantaina. Kilpailemaan päästään lauantaina ja sunnuntaina.