Uutisen päiväys

27.11.2014← Takaisin

Seitsemän mäkihyppääjää karsinnasta jatkoon Rukalla

    Suomen mäkihyppääjistä seitsemän selvitti tiensä karsinnoista huomiseen kisaan. Päävalmentaja Jani Klinga oli tulokseen tyytyväinen: ”Kyllä me saatiin hyvä, onnistunut karsinta. Monta urheilijaa pääsi huomiseen kilpailuun ja sitä kautta voi olla tyytyväinen. Ehkä suorituksissa jäi vähän petrattavaa itse kullakin, mutta siitä on hyvä lähteä huomiseen. Itse kisassa tavoitteena on se, että mahdollisimman moni noista seitsemästä urheilijasta on siellä toisella kierroksella. Mieluiten tietysti kaikki ja sitä kautta tulee niitä hyviäkin suorituksia ja hyviäkin sijoituksia.”

    Karsinnan parhaasta suomalaistuloksesta vastasi Anssi Koivuranta sijoittumalla toiseksi 153,6 pisteellä: ”Yllättävän pitkälle tuo laaki näköjään riitti. Tuntui siltä, ettei ilmaa ollut hirveesti, mutta ihan yllättävän hyvin meni. Ei oikein sellaista fiilistä anna tuossa, että siellä painetta ois alla. Mä ajattelin, että siinä on sen verran vauhtia, että porukka tulee ohi. Jos se oli ihan hyppäämällä täysin vedetty tulos, niin sitten hyvä ja huomenna jatketaan. Tänään oli kyllä hyvä fiilis vetää. ”

    Lauri Asikainen  oli karsinnan seitsemäs: ”Ihan peruslaaki riitti tuohon karsintaan.  Harjoituksessa toinen hyppy oli 145. Huomenna lähden tekemään omaa hyvää suoritusta ja katsotaan, mihin se sitten riittää. Onhan se pieni karsintapeikko aina, mutta kun siitä pääsee läpi, niin pieni peikko tipahtaa harteilta.”

    Jarkko Määttä hyppäsi karsinnan 11:nneksi. ”Sain suhteellisen hyvän ja rennon hypyn, niin tuosta on hyvä lähteä rakentamaan huomista. Ainahan jotain pientä parannettavaa jää. Katsotaan, mitä päävalmentaja sanoo. Haetaan omaa hyvää tekemistä, nyt en lähde vielä mitään sijatavoitteita tekemään. Omat hyvät hypyt”,  Määttä kommentoi.

    Karsinnasta tiensä huomiseen kisaan selvittivät myös Ville Larinto, Harri Olli, Sami Niemi ja Janne Ahonen.

    Tulokset

    Mäkihyppykisa perjantaina 28.11. klo 18.00