Uutisen päiväys

29.11.2013← Takaisin

Rukalla Muotka ja Määttä perjantain parhaimmat

    Perjantaina Rukan suurmäen henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemästä suomalaisesta kaksi selviytyi kilpailun toiselle kierrokselle. Kilpailussa suomalaisista parhaiten hyppäsi Olli Muotka, jonka hypyt kantoivat 124,5 ja 127 metriä. Muotka oli kilpailussa 20.

    " Hyppy paranee koko ajan. Toisen kierroksen hyppy oli jo paljon parempi kuin ensimmäisen. Itseluottamuksen kautta sain lisää varmuutta hypäämiseen. Helpottavaa oli, että pääsin lähelle tasoani."

    19-vuotias Jarkko Määttä saavutti tänään uransa parhaan sijoituksen maailmancupissa. Määttä oli lopputuloksissa 26.

    "Ensimmäinen hyppy oli paljon parempi kuin karsinnan hyppy. Sain parannettua hyppyä johon olin tyytyväinen. Toisen kierroksen hyppy oli sitten erilaista tekemistä. Talven tavoitteena on saada mitali nuorten MM-kisoista. Rennolla fiiliksellä lähdetään hakemaan hyviä hyppyjä."

    Ennen kisaa hypätyn karsinnan pisimmästä suomalaisloikasta vastannut Janne Ahonen karsiutui toiselta hyppykierrokselta. Ahosen ensimmäinen hyppy kantoi vain 114,5 metriä.

    "Ei paljon sanomista ole (päivän hypyistä). Ensin pari hankalaa hyppyä alle, harjoituskierros ja karsinta. Niistä kuitenkin selvittiin vaikeuksien kautta voittoon. Kisassa sain vähän parempaa aikaiseksi keulan tekemisen osalta, mutta sen jälkeen hyppy tyssäsi alkulentoon, eikä siitä sitten tullut parempaa."

    "Huomiselle pitää vaan kasata paketti uudestaan. Toivottavasti keli on hyvä ja päästään hyppäämään kunnon kisa."

    Sebastian Klinga, Anssi Koivuranta, Lauri Asikainen, Janne Happonen karsiutuivat niin ikään toiselta kierrokselta.

    Kisassa voiton vei Gregor Schlierenzauer. Itävaltalaisen ensimmäisen kierroksen hyppy oli vain 128,5 metriä pitkä, mutta toisella kierroksella mies liiteli huikeat 143 metriä ja nousi kilpailun voittoon. Toiseksi sijoittui Saksan Marinus Kraus ja kolmanneksi Itävallan Thomas Morgenstern.

    Kisan tulokset kokonaisuudessaan.

    Mäkikilpailut Rukalla jatkuvat lauantaina. Karsinta käydään kello 16.30, jonka jälkeen hypätään kilpailu kello 18.00 alkaen.