Uutisen päiväys

3.12.2011← Takaisin

Norjan Klementsen yhdistetyn lauantain kisan mestari – Ryynänen 30.

    FIS yhdistetyn maailmancup jatkuu Norjan Lillehammerissa. Lauantain kilpailuohjelma muuttui epätasaisten tuuliolojen vuoksi ja perjantaina hypätty varakisa otettiin käyttöön. Haavard Klementsen vei kilpailun voiton.

    FIS yhdistetyn maailmancup jatkuu viikonloppuna Norjan Lillehammerissa. Alkutalven haastavat sääolot muuttivat yhdistetyn lauantain kilpailuohjelmaa kun puuskittainen tuuli pakotti lauantaina luopumaan mäkiosuuden hyppäämisestä. Peruutuksen myötä lauantaille kilpailuohjelmassa ollut penalty race-kilpailu jouduttiin siirtämään sunnuntaille ja otettiin käyttöön perjantaina hypätty varakilpailu ja gundersen-kilpailumuoto.

    Suomalaisista parhaiten onnistui varakilpailussa Janne Ryynänen. Ryynänen ei päässyt ihan sinuiksi takatuulessa Lillehammerin HS 100-mäen kanssa ja lähti ladulle 13:ntena 53 sekuntia mäkiosuuden voittaneen Saksan Tino Edelmannin perässä. Jim Härtull sijoittui mäkiosuudella 39:nneksi, Eetu Vähäsöyringin harmillisena kohtalona oli karsiutua viikonlopun kilpailusta sijoituttuaan 62:nneksi varakilpailussa.

    Hiihto-osuudella Ryynänen taisteli alkukierrokset kovavauhtisessa letkassa, mutta joutui taipumaan vauhdin lisääntyessä ja sijoitus lauantain kilpailussa lopulta 30.

    Suomen yhdistetyn joukkueen valmentaja Kimmo Savolainen analysoi kilpailun käänteitä.
    - Janne hiihti ensimmäisen kierroksen kovavauhtisessa letkassa, joka oli Jannelle normaalia kovempitahtinen alku kuin normaalisti. Siinä vaiheessa Janne kertoi olon olleen vielä ok. Sen jälkeen letkaan liittyi norjalaiskaksikko Magnus Moan ja Mikko Kokslien ja vauhti lisääntyi edelleen. Vauhtia tuli liikaa ja siinä henkinen selkäranka nitkahti Jannelta, kertoi Savolainen kilpailun käänteistä.

    Kilpailun voiton vei hiihtoladulle toisena lähtenyt Norjan Haavard Klementsen. Toiseksi kilpailussa nousi 29:ntenä hiihto-osuudelle lähtenyt Italian Alessandro Pittin. Mäkiosuuden voittanut Tino Edelmann oli kisan kolmas.
    - Tästä tulee mielenkiintoinen kausi. Eri voittajia on ollut ja varmasti jatkossakin on vaihtelua palkintopallilla, arvioi Savolainen mielenkiintoisista asetelmista.

    Penalty race on ohjelmassa sunnuntaina Lillehammerissa. Yhdistetyn urheilijat ja mäkimiehet siirtyvät sunnuntaina Lillehammerin HS 138-mäkeen.
    - Huomenna uusi kisa, ei tätä kannata sen enempää pyöritellä, Savolainen totesi luottavaisena.

    Tuloskooste
    FIS yhdistetyn maailmancuo 2011-12
    3.12.2011 Lillehammer NOR HS 100/10,0km
    1. Haavard Klementsen NOR 27.44,4
    2. Alessandro Pittin ITA +0,2
    3. Tino Edelmann GER +8,6
    30. Janne Ryynänen +1.35,1
    45 Jim Härtull +2.39,8

    Sunnuntaina 4.12.2011 kilpaillaan Lillehammerissa yhdistetyn penalty race.

    Tulokset ja kalenteritiedot www.fis-ski.com