Uutisen päiväys

21.1.2017← Takaisin

Mäkijoukkue ei onnistunut joukkuekilpailussa, kilpailu jäi yhteen kierrokseen

Suomen mäkijoukkue ei onnistunut Puolan Zakopanen joukkuekilpailussa, vaan karsiutui toiselta kierrokselta ollen yhdeksäs.

Janne Ahonen avasi joukkuekisan mallikkaasti 125,5 metrin hypyllään ja Suomi oli ensimmäisten hyppääjien jälkeen sijalla 6. 

Antti Aallon hyppy kantoi 115, Ville Larinnon ja Jarkko Määtän 114,5 metriä. 

Luonnollisesti joukkue oli pettynyt päivän tulokseen, koska tavoite oli toisella kierroksella. 

”Tavoite oli ehdottomasti toinen kierros tai jopa parempi. Tiedän, että pystymme siihen, mutta kaikilla oli hieman hankaluuksia Zakopanen mäen kanssa. Janne (Ahonen) onnistui tänään kohtuullisesti, muut epäonnistuivat”, sanoi päävalmentaja Andreas Mitter.  

”On edelleen hyviä ja huonoja viikonloppuja, mutta koko ajan haemme tasaisuutta. Hyppääjille olen painottanut, että muistamme pysyä suunnitelmassa, tehdä asioita pala kerrallaan paremmin. Fokus pitää pysyä oikeissa asioissa ja joukkuehengen korkealla epäonnistumisista huolimatta”, jatkoi Mitter.  

Tulokset, joukkuekilpailu, Zakopane