Uutisen päiväys

25.3.2018← Takaisin

Mäkihypyn maailmancupit päättyivät - Kykkäselle pisteitä viimeisestä kilpailusta

Mäkihypyn maailmancupkausi saatiin päätökseen yhdistetyn tapaan tänä viikonloppuna. Suomalaismiesten kilpailut loppuivat jo torstaina Planicassa, vaikka nuori Andreas Alamommo hyppäsikin oman pituusennätyksensä lentomäessä. Naisissa Julia Kykkänen hyppäsi finaalikilpailussa 29:nneksi ja oli kokonaismaailmancupissa 25:s.

Antti Aalto ja Andreas Alamommo eivät selviytyneet Planican lentomäessä itse kilpailuun, kun karsintaraja oli 40 parhaan hyppääjän kohdalle. Alamommo hyppäsi HS240 metrin mäessä 221,5 metriä, mutta se ei riittänyt kovatasoiseen kilpailuun. Alamommon sijoitus oli 43:s ja Antti Aallon 50:s.

”Oma hyppääminen kehittyi edelliskaudesta ja tasaisuutta tuli kisahyppyihin. Oma päätavoite oli nuorten MM-kisoissa ja sijoitukseen voin olla tyytyväinen. Lisäksi kauden päätös lentomäessä oli hieno, kun oma 200 metrin tavoite ylittyi jo toisella hypyllä. Suuri kiitos kaudesta kuuluu päävalmentaja Andreas Mitterille”, summasi kauttaan Alamommo.

Aallon kausi alkoi hyvin Rukalla, mutta kauden edetessä leimaavaa oli hyppyjen ailahtelevuus.

”Kausi oli kokonaisuudessaan aika vaihteleva. Alkukausi oli melko tasainen, loppukausi sen sijaan vaikeampi. Loppukaudesta alkoi jo reissaaminen painaa, takana oli kuitenkin käytännössä ensimmäinen kokonainen maailmancupkausi mulle. Tulevina vuosina pystyy varmasti käsittelemään paremmin vaikeat tilanteet”, mietti Aalto, joka motivoituneena odottaa jo kesäkautta.

Antti Aalto kokosi maailmancupissa 13 pistettä ja Eetu Nousiainen 6.

Naisten maailmancupissa Julia Kykkänen hyppäsi finaaliviikonloppuna Saksan Oberstdorfissa sijat 33. ja 29. Kokonaisucupissa Kykkänen oli 25:s 100 pisteen saldolla.

”Muutama piste saatiin tästä viikonlopusta, ihan hyvä niin. Kausi oli kaiken kaikkiaan haastellinen, kuitenkin melko tasainen, koska pisteillä olen ollut melkein kaikissa kisoissa. Mutta eihän se tuloksellisesti ollut sitä, mitä odotin”, sanoi Kykkänen ja ilmoitti pohtivansa rauhassa kevään aikana, jatkaako vielä hyppäämistä.

Naisista maailmancupissa hyppäsivät myös Susanna Forsström ja Julia Tervahartiala. He eivät yltäneet maailmancupin pisteille.

Oberstdorfin kilpailun tulokset

Naisten maailmancupin lopputulokset

Miesten maailmancupin lopputulokset


Urheilijoiden kommentit SoundCloudissa

Julia Kykkänen