Mäkihyppy: Oberin Kaija, suomalaisten mäkihyppääjien pitkäikäinen ystävä on poissa
Kaija Onerva Annikki Burkhardt
(ent. Pantsu, os. Oksava)
* 30.01.1939 Pielisensuu
† 13.02.2014 Oberstdorf
Opiskelu / koulutus
- keskikoulu, röntgenhoitaja
Harrastukset
- lapsuudessa ja nuoruudessa: liikunta eri muodoissaan, erityisesti suunnistus ja partiotoiminta
- aikuisena: retkeily, vaeltaminen, lukeminen, käsityöt
- toiminta Saksa-Suomi yhdistyksessä
- suomalaisten mäkihyppääjien yhdyshenkilönä ja avustajana toimiminen
Työura
- Varkauden sairaala 1960-66, röntgenhoitaja
- Oberstdorfi n sairaala 1966-2003, röntgenhoitaja
- eläkkeelle 2003
Perhe ja läheiset
- pojan perhe Kari ja Leena Pantsu, lastenlapset Niko, Pauliina ja Anniina
- sisarusten perheet: Eero Oksava ja Irja Pitkänen perheineen
Siunaaminen ja viimeinen leposija
- siunaaminen 29.03.2014 Joensuussa läheisten kesken
- viimeinen leposija Joensuun ev.lut.srk:n hautausmaa / Oksavan sukuhauta
OBERIN KAIJA.
Niin ainakin minä ja uskon muut aikalaiseni, 70-luvulta lähtien Kaijaa kutsuimme. Kaija oli tosi sydämellinen, auttavainen ihminen.
Aina, kun saavuimme mäkiviikon ensimmäiselle kilpailupaikkakunnalle , Oberstdorfiin, tiesimme, että homma Suomen joukkueen huollon osalta oli 100% varmoissa käsissä. Siihen aikaan ei ollut järjestäjien taholta sellaista “täysihoitoa” kuin tänä päivänä --- mutta Suomen joukkueella olivat asiat tosi hyvin. Siitä hetkestä lähtien, kun Suomen joukkue saapui Oberstdorfiin oli Kaija aina iloisena ja auttavaisena ottamassa meitä vastaan ja kaikki tarvittava info oli heti meillä, kiitos Kaijan. Päivittäinen eväshuolto oli kiitettävää, puhumattakaan kaikesta informaatiosta, joka oli joukkueelle tarpeellista.
Se avuliaisuus, iloisuus ja hyväsydämisyys oli OBERIN KAIJAN tavaramerkki.
Lämmöllä rakasta Kaijaa kaivaten ja muistaen.
Nikke Halonen
KAIJA BURKHARDTIA MUISTELLEN
Tapasin Kaijan ensi kertaa saapuessani Keski-Euroopan mäkiviikolle vuosien 1974-75 vaihteessa. Kaikkiaan sain nauttia Kaijan ystävällisistä järjestelyistä käydessäni Oberstdorfissa enemmän kuin kymmenen kertaa.
Kaija huolehti Suomen maajoukkueiden kaikista yksityiskohdista ja toiveista. Jokainen meistä muistaa myös illan istujaiset Trättachissa, aina samassa pöydässä. Samassa ravintolassa järjestimme kerran kutsuvierasillan, johon oli kutsuttu kaikki lähialueiden suomalaiset, Suomen ystävät ja mukana oli myös Oberstdorfi n pormestari. Olin tuonut Suomesta poronlihaa, josta Taivalkosken lähetystö teki Trättachin keittiössä Rentiergeschnetzelten kaikilla höysteillä. Tarjosimme sen vieraillemme. Kaija oli hoitanut tilaisuuden kutsut ja paikalla oli noin 100 henkeä. Mieleeni ovat jääneet myös pari vierailuamme Oberin pormestarin toimistossa.
Vierailu ei ollut yksisuuntaista. Kaija itse vieraili hotellissani Taivalkoskella useita kertoja kesäaikoina ollessaan sukulais- ja tuttavakierroksella Suomessa.
Näin hänestä tuli ystävä myös koko minun perheelleni.
Kaijalla oli kalenterissaan vähintään sadan suomalaisen urheilijan ja valmentajan syntymäajat. Yhtään syntymäpäivää ei mennyt ohi ilman Kaijan onnittelusoittoa.
Loppuvuodet Kaija vietti Gartenstrassen sairaalan yksiöasunnossaan. Muutaman vuoden hänen vointinsa oli niin heikko, ettei hän jaksanut enää vierailla Suomessa. Kävin vaimoni Maritan kanssa tervehtimässä häntä viimeisen kerran kesällä 2012.
Haluan kiittää Kaijaa monista mukavista muistoista.
Tapio Räisänen
LÄMMIN MUISTO, HYVÄ OLOTILA, ILOISUUTTA, VÄLITTÄMISTÄ JA YSTÄVYYTTÄ. NUO OVAT NIITÄ ASIOITA, JOITA TULEE MIELEEN KAIJAA MUISTELLESSA.
Tapasin ’Oberin Kaijan’ ensimmäisen kerran ollessani urheilija mäkiviikolla 87. Silloin Kaija jäi vielä etäiseksi, hiukan höperön oloiseksi iloiseksi tädiksi. Sittemmin kohtasimme lukuisia kertoja ollessani Itävallan, Suomen ja Norjan joukkueen valmentaja mäkiviikolla. Trettahin kulmapöydässä Oberstdorfin mäen kupeessa suomalaisen kokoontuivat, eikä sillä ollut väliä, minkä maan takkia kannoit. Kaijan seurassa me olimme yhtä.
Kaija oli noiden tapaamisten sielu ja sydän, meidän ilon lähde ja polku toistemme ystävyyteen. Samaa syvää inhimillisyyttä ja välittämistä koin niissä lukuisissa puheluissa, jotka Kaijalta vuosien varrella sain. Milloin hän halusi muistuttaa jonkun ystävämme merkkipäivästä, tai onnitella tyttären rippijuhlista tai vaimon syntymäpäivästä. Uskomaton oli näissä asioissa Kaijan muisti. Kaikesta tuosta huokui iso välittämisen halu, joka erottui.
Paljon on poissa, kun ’kummitätimme’ on meidät jättänyt. Lämmöllä ja rakkaudella häntä kuitenkin muistamme,…ja tulemme hyvälle tuulelle.
Mika Kojonkoski
KAIJA BURCKHARDT IM MEMORIAM
Itse tutustuin Kaijaan Kiltamme ensimmäisellä ulkomaan matkalla 1998 Oberstdorfi n lentomäen MM-kisoihin. Voin sanoa tutustuneeni lämpimään ihmiseen, joka oli hoitanut Suomen edustusjoukkueen attasea-hommia siitä lähtien, kun oli Oberstdorfiin muuttanut.
Kaijan tunsivat kaikki suomalaiset edustushyppääjämme ja valmennustiimimme. Hän oli aina valmis auttamaan, ongelmasta riippumatta. Hän oli tulkki, asioiden oikaisija ongelmatilanteissa ja joskus jopa majoittajakin, kun oikein tiukka paikka tuli. Kaija oli myös Kiltamme naisista ensimmäinen ainaisjäsen ja viirin saaja. Killan viirin luovutuksen yhteydessä myös SHL:n kultainen Plakaatti annettiin hänen 60-v. onnitteluvierailullamme Killan toimesta Oberstdorfissa.
Kaikki, jotka Kaijaan tutustuivat, varmasti tunsivat hänen omistautumisensa nimenomaan suomalaisista mäkihyppääjistä huolehtimiseen. Hoitajan ammatti ja empaattisuus ja myös sinivalkoisuus olivat varmasti vaikutteita hänen aktiivisuuteensa.
Älkäämme unohtako Kaijaa. Monet edustushyppääjämme muistavat hänet huomattavasti paremmin kuin minä. Omistautuminen, Rakkaus lajiin ja ennen kaikkea joukkueesta huolehtiminen, olivat Kaijalle tärkeä asia.
Toivottavasti Kaijan henki elää jatkossakin lajimme parissa.
Itse ainakin menetin tärkeän ystävän. Ja varmasti moni muukin
Joonas Myllyveräjä
Kunnia puh.joht.
Suomen Veteraani Mäkihyppääjien Kilta ry
Teksti ja kuva julkaistu Suomen Veteraanimäkihyppääjien Kilta ry:n lehdessä.
