Uutisen päiväys

21.12.2013← Takaisin

Mäkihyppy: Jarkko Määttä 7:s Lahden COC-kisassa, Julia Kykkänen karsiutui Hinterzartenissa

    [caption id="attachment_5722" align="alignright" width="200"] Kuva: Ville Kantee[/caption]

    Nuorten MM-ryhmässä hyppäävä Kainuun Hiihtoseuran Jarkko Määttä oli tänään paras suomalainen Lahden Continental Cupin osakilpailussa. Määttä ponnisti kilpailun 7:nneksi.

    Määttä oli luonnollisesti tyytyväinen viikonlopun kisoihin ja lähtee hyvillä mielin jou

    lutauolle nauttimaan myös joulun herkuista.

    "Parempi päivä tänään kuin eilen. Suht normaalit hypyt, mutta vielä puuttuu kuitenkin se rennon letkeä meininki. Kaikin puolin jäi hyvä maku viikonlopusta, varsinkin tämän toisen kisan osalta."

    Anssi Koivuranta oli kilpailun 13:s. HÄn hyppäsi perushyppyjä kahden päivän aikana ja hakee vielä tasaisuutta sekä huippuhyppyjä.

    "Ensimmäisellä kierroksella tuli hieman kiilailtua keulalla, enkä saanut tehokasta ponnistusta aikaiseksi. Hirveän häilyvä on vielä kohtuullisen ja huonon hyppäämisen ero. Toinen hyppy tänään oli ihan perushyppy. Ei mitään huippuhyppäämistä mutta ok tasoa."

    Koivuranta ei vielä maalaile jatkosuunnitelmia vaan odottaa valmennuksen päätöksiä.

    "Sinne mennään minne rahkeet riittää", Koivuranta totesi.

    Toisella kierroksella hyppäsivät myös Kalle Keituri (15.), Ville Larinto (25.) ja Miika Ylipulli (26.).

    Suomen COC-joukkueen valmentaja Jani Klinga oli tyytyväinen joukkueen kokonaispanokseen, vaikka täydellistä onnistumista kenenkään osalta ei vielä nähty.

    "Hyvä viikonloppu. Saatiin paljon hyppääjiä pisteille molempina päivinä. Kärki ei ole enää kaukana. Mitään huippuonnistumisia ei kuitenkaan tullut, mutta selkeä tason nosto Renan kisasta, joka käytiin viime viikonloppuna. Tähän malliin kun asiat menevät eteenpäin niin tulevaisuus näyttää oiken hyvältä."

    Kilpailun voitti Itävallan Michael Hayböck,joka vei nimiinsä myös perjantain osakilpailun. Hayböck hyppäsi lauantain kilpailussa ensimmäisellään 129,5 metriä ja toisellaan 126,5m. Itävallan hienoa kokonaispanosta täydensi ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Manuel Fettner kakkossijalla. Kilpailun kolmanneksi ponnisti Jernej Damjan.

    Tulokset kokonaisuudessaan http://www.ewoxx.com/lists/events/3e8c77c4-f0cd-4424-8859-424d721f1857/20131221_COC-M_Lahti_FIN_RL.pdf

    Naiset haastavissa oloissa Hinterzartenissa - Julia Kykkänen karsiutui toiselta kierrokselta

    Suomalaisnaisista ainoana Saksan Hinterzartenin maailmancupissa hypännyt Julia Kykkänen epäonnistui ensimmäisellä kierroksella. Kykkänen oli kilpailun 35:s eikä selviytynyt toiselle kierrokselle.

    Kilpailun tulokset ja sunnuntain toisen maailmancupin osakilpailun aikataulut löytyvät osoitteesta http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33474/race=3830/index.html