Uutisen päiväys

29.3.2014← Takaisin

MÄKIHYPPY: Niemestä uusi Suomen mestari

    Rovaniemellä hypättiin tänään mäkihypyn Suomen mestaruus kilpailut HS100-mäessä. Puuskittainen tuuli vaikeutti päivän kisaa ja tänään tuomarineuvoston päätöksestä toinen kierros keskeytettiin. SM-mitalit jaettiin ensimmäisen kierroksen perusteella.

    Suomen mestariksi hyppäsi Sami Niemi. Ounasvaaran Hiihtoseuran hyppääjä antoi jo harjoituksissa hyviä näyttöjä. Niemi onnistui hienosti ajoituksessaan keulalla ja hyppy liiteli 97,5 metriin.

    Ensimmäiseen aikuisten Suomen mestaruuteen Niemi oli tyytyväinen.

    "Kevät hangilla on aina hyvä hypätä ja pientä onnea pitää aina olla matkassa. Pari viikkoa sitten tultiin maailmancupista kotia ja ruvettiin treenaamaan jo tulevaa kautta ajatellen. Ilmeiseti uudet kujeet on purrut jo nyt oli niin helppo tehdä, että ne purevat jo nyt. Huomiseen kisaan lähden hyvillä mielin; loppukaudestatahan tämä on mukavaa touhua."

    Kuusamon Erä-Veikkojen Lauri Asikainen ponnisti tänään myös 97,5 metriä ja kirkasti tuloksellaan viime vuoden pronssimitalin hopeiseksi.

    "Tänään sain ihan hyvän tatsin hyppäämiseen ja pitää olla tyytyväinen; varsinkin heikon koekierroksen jälkeen. Puuduttavaa oli rampata puomilla edestaas tuulen takia, mutta onneksi en itse joutunu tekemään sen ruljanssin kuin kerran. Huomenna lähdetään kattomaan; Rukan mäki on sopinut minulle tosi hyvin. Toivotaan, että tuulet ei huomenna häiritse ja saadaan hyvä kisa vedettyä."

    Kierroksella  viimeisenä hypännyt Anssi Koivuranta hyppäsi 93,5 metriin. Kuusamon Erä-Veikkojen hyppääjä sijoittui tänään kolmanneksi.

    "Aikamoista taistelua oli tänään ja koekierroksen jälkeen ajattelin, että parempi jättää koko kisa väliin. Ajattelin, että pitääkö jättää kisat kesken; ollut vähän selkäongelmia. Se tekee  hyppäämisestä kivuliasta ja vaikeeta; ei ollenkaa nautittavaa ja se varmaan näkyy myös tekemisessä. Lähdin kuitenkin kisakierokselle mukaan ja onneksi toinen kierros peruttiin. Olen aika varma, että huomiset kisat jää minulta väliin."

    Tulokset kokonaisuudessaan

    SM2014_rovaniemi_erikoismaki_lopputulokset