Uutisen päiväys

26.2.2014← Takaisin

Mäkihyppy: Asikainen hyppäsi uransa parhaaseen Falunissa

    Falunin HS134-mäen kisassa Lauri Asikainen otti tänään uransa parhaan sijoituksen ja hyppäsi komeasti päivän kisassa yhdeksänneksi.

    [caption id="attachment_6129" align="alignright" width="199"] Asikainen[/caption]

    Päivän molemmat hypyt onnistuivat Asikaiselta hyvin. Ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi 128 metriä ja ensimmäisen kierroksen jälkeen Asikainen oli neljäntenä. Toisella kierroksella Asikaisen ponnistus liiteli 126,5 metriin, joka riitti lopputuloksissa kymmenen parhaan joukkoon.

    "Olihan ne hypyt tänään sieltä paremmasta päästä. Varsinkin se ensimmäisen kierroksen hyppy osui nappiin ja sain tehtyä hyvät alastulot vielä loppuun; hypystä voi antaa kiitettävän arvosanan. Toisen kierroksen hyppy ei ollut myöskään huono. Kaksi hyvää suoritusta tänään; tästä voi hyvällä fiiliksillä jatkaa Salppurissa. Nyt sain pistetilin maailmancupissa avattua tälle kaudelle, joten innolla odotan Lahden kisoja", kommentoi Asikainen päivän suoritustaan.

    Eilen hypätyssä karsinnassa onnistuneesti toiseksi hypännyt Anssi Koivuranta ei tänään saanut kiinni hyppyvireestä. Koivurannan hyppy jäi 119,5 metriin ja mies karsiutui toiselta kierrokselta. Koivurannan sijoitus oli tänään 32. Myös Janne Ahonen jäi tänään ulos toiselta kierrokselta. Ahosen 118,5 metrin hyppy toi sijan 34.

    Päävalmentaja Pekka Niemelä oli iloinen Asikaisen suorituksesta.

    "Ilman muuta hyvä fiilis. Lauri oli kolmas mäkihyppääjä kauden aikana, joka on yltänyt uran parhaaseen maailmancuptulokseen ja samalla neljäs kauden aikana kymmenen joukkoon hypännyt suomalainen. Olen iloinen Laurin puolesta. Hän on työntekijä mitä suurimmissa määrin. Kauden aikana koko ajan tuonut ylöspäin omaa tulostaan. Eilen karsinnan oma upea ennätys neljäs sija ja tänään yhdeksäs."

    Kilpailua jo ensimmäisellä kierroksella hallinnut saksan Severin Freund lunasti tänään voittajan paikan. Slovenian Peter Prevc oli toinen ja Japanin Noriaki Kasai kolmas.

    Tulokset kokonaisuudessaan: http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33550/race=3889/index.html