Uutisen päiväys

18.8.2018← Takaisin

Mäkiaho ja Herola neljänneksi kesä-GP:n parisprintissä – Palkintopallisijoitus jäi alle viiden sekunnin päähän

Yhdistetyn kesä-GP-sarja avattiin tänään lauantaina parisprinttikilpailulla. Suomen ykkösjoukkueessa kilpailleet Arttu Mäkiaho ja Ilkka Herola nostivat hiihto-osuudella sijoitustaan vähitellen ja nousivat mukaan taisteluun kolmannesta sijasta. Kaksikko sijoittui lopulta tiukassa taistelussa neljänneksi, kolmannen sijan jäädessä alle viiden sekuntin päähän

Mäkiaho ja Herola sijoittuivat mäkiosuuden jälkeen sijalle 9. Herola onnistui vuorollaan mäessä erinomaisesti 104 metrin hypyllään.

"Tosi hyvä hyppy, alastulossa vielä pientä viilaamista. Yksi elämäni parhaista mäkiosuuksista", kommentoi Herola onnistumistaan.

Mäkiaho harmitteli omasta henkilökohtaisesta potentiaalistaan jäämistä mäkiosuudella, mutta kiitteli joukkuekaveriaan mahtavasta suorituksesta mäkiosuudella.

"En saanut omia hyviä rentoja suorituksia, joita aiemmin leirillä sai tehtyä. Jäi vielä kisatilanteesta puuttumaan, mutta huomenna taas uusi mahdollisuus. Suuresti tänään avitti Ilun onnistuminen mäkiosuudella, ihan mahtavaa työtä mäessä", kertaa Mäkiaho.

Hiihto-osuus oli tuttuun tapaan suomalaisurheilijoilla vahvaa tekemistä. Mäkiaho ja Herola pyrkivät seuraamaan osuuksillaan saksalaisurheilijoita parhaansa mukaan ja nousivat kierros kierrokselta paremmille sijoille. Palkintopallisijoitus jäi vain muutamien sekuntien päähän.

"Hiihto oli ihan vahvaa, loppu irtosi oikein hyvin. Sai sen tehtyä mitä oli tehtävissä, oman porukan pystyi laittamaan pakettiin ja toiseksi kovin hiihtoaika. Kokonaisuutena oikein mukava avaus GP:lle", toteaa Herola.

"Hiihto-osuudella hyvää tekemistä. Pystyi roikkumaan koko kisan ajan siinä peesissä, jossa pitikin. Hiihtämisestä jäi hyvä fiilinki, mutta mäessä haetaan huomenna parannusta", jatkaa Mäkiaho.

Suomen toisen joukkueen muodostivat Atte Korhonen ja Leevi Mutru, jotka joutuivat aloittamaan hiihto-osuuden harmittavan pukurikkeen vuoksi vasta sijalta 20. Hiihto-osuus päättyi neljään kierrokseen ja lopullinen sijoitus parivaljakolle oli viidestoista.

"Oli haaramitta noin sentin verran liian alhaalla. Eilen meni läpi, tänään ei mennyt läpi, huomenna todennäköisesti menee taas läpi. Meidän kilpailuissa hyvin tyypillistä, kun menee torsomittaus tiukilla. Ei paljoa tarvitse epäonnistua. Jostain syystä en saanut venytettyä riittävästi pukua. Lähdettiin kuitenkin hiihto-osuudelle taistelemaan", kertaa Mutru.

Kesä-GP-sarja jatkuu Oberwiesenthalissa huomenna sunnuntaina henkilökohtaisella kilpailulla kello 12.

Tulokset
Tulokset mäkiosuuden jälkeen

Urheilijoiden kommentteja Soundcloudissa
Ilkka Herola
Arttu Mäkiaho
Leevi Mutr