Uutisen päiväys

6.3.2015← Takaisin

Määttä onnistui Salpausselän kisoissa - mäkikarsinnan neljäs

Jarkko Määttä hyppäsi itsensä komeasti neljänneksi perjantain karsintakilpailussa. Määtän hyppy kantoi 126 metriä. Lauri Asikainen ja Janne Ahonen selvityivät myös varsinaiseen kilpailuun.

Jarkko Määttä oli tyytyväinen rentoon suoritukseensa.

"No se oli semmoinen rento leiskautus. Semmoista mitä treeneissä olen hypännyt; hyviä hyppyjä.
Lahden mäki on vähän erilainen, tykkään tästä jyrkemmästä ylämäestä. Samanlaisia hyppyjä alle viikonlopulle, sitten voi olla tyytyväinen."

Lauri Asikainen oli 27:s.

"Alkaa vähän jo paketti kasaantumaan ja tuntuu jo luonnollisemmalta tuo hyppääminen. Falunin jälkeen sain kotona muutaman hyvän treenin alle ja ne käytettiin hyödyksi."

Janne Ahonen toteutti tavoitteensa.

"Ei siinä mitään ihmeellistä. Tuli suoritettua mitä tänään piti suorittaa eli kilpailuun mukaan. Mukava odottaa Salppurin viikonloppua niikuin aina."

Lauantaina vuorossa on joukkuemäki. Suomen joukkueessa hyppäävät Jarkko Määttä, Lauri Asikainen, Janne Ahonen sekä Harri Olli.

Kisan tulokset kokonaisuudessaan täältä.

Kuuntele urheilijoiden kommentit kokonaisuudessaan:
Jarkko Määttä
Lauri Asikainen
Janne Ahonen
Ville Larinto