Uutisen päiväys

8.8.2015← Takaisin

Määttä 13:s Hinterzartenissa

    Jarkko Määttä sijoittui 13:nneksi mäkihypyn kesä grand prix’n toisessa henkilökohtaisessa kilpailussa Saksan Hinterzartenissa. Määttä hyppäsi 99 ja 99,5 metrin hypyt, joista hän sai 246,6 pistettä. Sijoitus on kajaanilaiselle Määtälle uran paras kesä gp:ssä.

    Kilpailun voittoon hyppäsi Puolan Dawid Kubacki, joka päihitti isäntämaan Severin Freundin 2,4 pisteen erolla. Japanin Kento Sakuyama oli kolmas. Kilpailun toinen suomalainen Lauri Asikainen oli 26:s.

    ”Jarkolle uran paras kesä gp -sijoitus, joten siinä mielessä ihan hyvin. Hänen paras hyppynsä oli tänään karsinnassa (102,5 metriä/karsinnan kuudes), ihan sitä ei vielä kisaan saanut. Lauri puolestaan pääsi takaisin tositoimiin, mikä on hyvä asia”, päävalmentaja Jani Klinga summasi suomalaispanosta.

    Suomalaisista Harri Olli ja Juho Ojala eivät selviytyneet karsinnasta kilpailuun. Ojala tuli jo tämän päivän kilpailuun joukkueeseen mukaan, sillä Janne Ahonen loukkasi perjantaisessa kilpailussa vähän polveaan ja lauantain osalta kilpaileminen katsottiin parhaimmaksi jättää väliin. Ahosen oli alunperinkin tarkoitus palata Suomeen Hinterzartenin jälkeen, joten hänen polvensa tilanne tutkitaan tarkemmin kotimaassa.

    ”Jäämme tänne harjoittelemaan pariksi päiväksi”, Klinga kertoi muiden suomalaisten suunnitelmat.

    Kesä grand prix jatkuu Ranskan Courchevelissä 14. elokuuta.

    Tulokset: http://data.fis-ski.com/pdf/2016/JP/3751/2016JP3751RL.pdf