Uutisen päiväys

15.8.2015← Takaisin

Määttä 13:s Einsiedelnissä

    Jarkko Määttä oli jälleen paras suomalainen, kun mäkihypyn kesä grand prix jatkui Sveitsin Einsiedelnissä. Määttä sijoittui tällä kertaa 13:nneksi. Kilpailun voitti Saksan Severin Freund vain 0,5 pisteen erolla ennen Slovenian Peter Prevciä. Puolan Kamil Stoch oli kolmas.

    Muista suomalaisista Lauri Asikainen oli 38:s ja Harri Olli 45:s. Juho Ojalan tie tyssäsi vielä tällä kertaa karsintaan.

    ”Jakelta (Määttä) perussuorituksia (109,5 ja 111 metriä). Ihan hyvää tekemistä, mutta eilisen kaltaista huippulaakia ei nyt tullut. Lauri ei tänään saanut ihan parastaan kisaan. Harrilla oli hyvä karsinta (113,5 / 18:s) ja harjoituksissa hyviä hyppyjä”, päävalmentaja Jani Klinga summasi suomalaissuoritukset.

    Kesä gp jatkuu Japanin Hakubassa 28. –30. elokuuta. Suomalaisista siellä kilpailevat Määttä, Asikainen ja Olli.