Uutisen päiväys

24.2.2019← Takaisin

Määtän ja Nousiaisen hypyt joukkuekilpailussa positiivisen puolelle - Suomi kymmenes

Suomen mäkijoukkue kymmenes joukkuemäen MM-kilpailussa Innsbruckissa.

Suomalaismiehet eivät päässeet sinuiksi Innsbruckin Bergiselin mäen kanssa MM-kisojen avausviikolla. Joukkuemäessä Suomi jäi kymmenenneksi, eikä selviytynyt toiselle kierrokselle. Päävalmentaja Hakola näki päivän hypyissä hienoista valoa.

"Hypyt olivat parempia kuin eilen, se oli tietysti positiivista. Mutta ei tietenkään voi olla tyytyväinen tulokseen tai tämän hetkiseen tasoon", sanoi Hakola.

Joukkueesta paistoi helpotus, kun Bergiselistä ei enää hypätä.

"On tuo vähän semmoinen, että siihen ei saa tunnetta. Tykkään henkilökohtaisesti enemmän sellaisista mäistä, joissa tunne on vahvempi", mietti Andreas Alamommo, joka hyppäsi kisassa 106,5 metrisen hypyn.

Antti Aalto oli pettynyt päiväänsä, kilpailussa Aalto hyppäsi 118 metriä.

"En ollut lähelläkään sitä mihin pystyn. Vauhtimäessä en saanut niin kovia vauhteja kuin parhaimmillaan mulla on, sekin on ehkä osasyynä siihen, että ei tullut metrejä", pohti Aalto.

Jarkko Määttä paransi selkeästi eilisestä hypäten 110,5 metriä ja Eetu Nousiainen 115,5 metriä.

Joukkuemäen tulokset

Kuva: SHL/Jesse Väänänen