Uutisen päiväys

12.2.2017← Takaisin

Kykkäsen hyvälle viikonlopulle kelpopäätös

Julia Kykkänen hyppäsi jo kuudennen kerran peräjälkeen pisteille, kun naisten mäkihypyn maailmancupissa loikattiin kauden 16:s kilpailu. Tasaisesti suorittava suomalainen päätyi Ljubnon HS95-mäessä 16:nneksi.

Avauskierroksen jälkeen Julia Kykkänen oli jaetulla 19:nnellä sijalla, toisella kierroksella suomalainen puolestaan otti komeita harppauksia ylemmäksi tuloslistalla.

"Olen iloinen, teknisesti oli ihan hyviä (hyppyjä). Nyt on ihan tasaista hyppäämistä", suomalainen hehkutti.

Myös päävalmentaja Kimmo Kykkänen oli sunnuntain taiston tauttoa tyytyväisen oloinen. 

"Kuten sanottua, ollaan kokoajan menny eteepäin. Tänään ensimmäisessä hypyssä oli vähän turbulenssia kummulla ja joutui kauhomaan. Siinä ne parhaat metrit ehkä jäivät pois. Mutta hyppy oli sinällään ihan hyvä, toisella Julia onneksi nousi muutaman sijan. Jäi hyvä fiilis", päävalmentaja Kykkänen iloitsi.

Viikonlopun toinen suomalaisedustaja Susanna Forsström ei läpäissyt päivän karsintaa. Suomalainen hyppäsi putoamisesta huolimatta Kimmo Kykkäsen mukaan kelvollisesti.

"Sanotaan näin, että ei voi moittia. Taso on aika kova, mutta Susku oli omalla tasollaan", Kykkänen tiivisti.

Suomalaisten matka jatkuu seuraavaksi tuleviin talviolympiamaisemiin Pyeongchangiin, jossa kilpaillaan poikkeuksellisesti keskiviikkona ja torstaina kauden kolmanneksi ja toiseksi viimeiset kisat.

"Ihan hyvät fiilikset, ei mitään valittamista. Seuraavaksi mennään katsomaan ensi talven mestat. Tänään Müncheniin ja huomenna Koreaan, Susanna tulee kotia", Kimmo Kykkänen valotti tulevaa.

Sunnuntain kisa oli saksalaisnaisten täydellistä juhlaa, kun maa otti kolmoisvoiton trion Katharina Althaus - Carina Vogt - Svenja Wuerth heiluttaessa tahtipuikkoa. Maailmancupin kokonaiskisan kärjessä oleva Japanin Sara Takanashi ei Ljubnossa hypännyt. Julia Kykkäsen sijoitus Takanashin hallitsemassa kokonaiskilpailussa on nyt 23:s.

Linkit:
Sunnuntain kisan tulokset
Maailmancupin tilanne